Kirjoittanut Piia J. Häkkinen | 18 tammikuun, 2010

Helsingin Energian päästövähennyssuunnitelma

Viime päivät ovat olleet hektisiä ja jännitystä täynnä. Istun Helsingin Energian johtokunnassa, ja seuraavan kokouksen asialistalla on kauden luultavasti tärkein asia, päästövähennysten toteuttaminen seuraavien parin vuosikymmenen aikana. On ollut yllättävää, kuinka asenteet ovat muuttuneet parissa vuodessa, ja energiapomot ovat ymmärtäneet kivihiilen olevan menneen maailman polttoaine. Nyt esitetyistä päästövähennyksistä osa tulee kuitenkin kalliiksi, ja pehmennyksiä pahimpiin talousiskuihin pitää vielä hakea.

Kehitysohjelma on sellaisenaan aika vaikea hahmottaa, olennaiset asiat ovat luvuissa 8 ja 9. Investointilista on tämän näköinen:

– Biokaasuttimet nykyisiin kivihiililaitoksiin maksavat yhteensä noin 200 miljoonaa, toteutetaan tällä kymmenluvulla. Mukana luvussa puun logistiikka jne.

– Merituulivoimaa (240 MW) hankittaisiin noin 600 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä.

– Uusi monipolttoainevoimala Vuosaareen rakennettaisiin 2024 mennessä ja maksaisi noin 600 miljoonaa. Lisäksi tarvitaan uusi energiatunneli Vuosaaresta, 110 miljoonaa.

– Hanasaaren lopettamisesta on laskettu alaskirjauksia 300 miljoonaa, mutta eiköhän alasajo voisi olla ohjelmassa ilman ilmasto-ohjelmaakin? Samalla saadaan tonttimaata käyttöön lähellä keskustaa.

– Metsätähteen kaasutus maakaasuputken varrella vuoteen 2028 mennessä 200 miljoonaa.

– CCS-investoinnin osuus on laskelmissa 1 mrd euroa. Päälle tulee jatkuvia kuluja laivauksesta, loppuvarasto ei ole laskelmassa mukana. Lisäksi tämä vie paljon energiaa, mikä heikentää laitosten hyötysuhdetta. Tämä hurja investointi olisi ohjelmassa 2028-2030.

Muuten näyttää hyvältä, mutta hiilidioksidin talteenotto (CCS) olisi raskas investointi. Kaukolämmön hinnan nousupaine vuoteen 2020 mennessä olisi noin 27 %, Hesarissakin revitellyt 40-50 % korotukset johtuvat juuri hiilidioksidin talteenotosta.

Vihreän johtokuntaryhmän voimin valmistelimme muutosehdotuksia, joissa käydään tarmokkaammin käsiksi energiansäästöön koko kaupungissa, tehostetaan kaukolämmön käyttöä nykyisissä kaukolämpökohteissa ja seurataan tekniikan kehitystä hakien vaihtoehtoa CCS-investoinnille. Emme halua myöskään edistää uusien tekoaltaiden emmekä ydinvoimaloiden rakentamista.

Meidän käsistämme asia etenee edelleen lausunnoille kaupungin lautakuntiin, kaupunginhallitukseen ja valtuustoon kevään aikana. Huomenna tiistaina ehkä jo selviää, millaisessa muodossa kehitysohjelma lähtee johtokunnasta eteenpäin.

Advertisement

Kommentit

  1. Asiallinen kirjoitus.

    ”Hanasaaren lopettamisesta on laskettu alaskirjauksia 300 miljoonaa, mutta eiköhän alasajo voisi olla ohjelmassa ilman ilmasto-ohjelmaakin? Samalla saadaan tonttimaata käyttöön lähellä keskustaa.”

    Kannattaisiko puhua Kaupsun kanssa tuosta tonttimaan arvosta? Eli siis joku laskuharjoitus siitä mitä voisi rakentaa jos sitä voimalaa ei olisi, tontin hinta kuitenkin määräytyy etupäässä rakennusoikeuden mukaan. Tulee mieleen esimerksi että Hanasaaren ja Sompasaaren välistä vesialuetta voisi kaventaa jos ei tarvitsisi murehtia mahdollisesta tulipalosta voimalassa. Jotain referenssiä toki saa niiden hiilikasojen kaivamisesta maan alle.

    • Tämä on mun nähdäkseni yksi merkittävimmistä seikoista, jotka puoltavat Helenin kehitysohjelmaa vertailussa ydinkaukolämpöön – siis tuo Hanasaaren voima-alueen tontti. Sen arvo lienee ainakin sat(oj)a miljoonaa ja voisi asuttaa merkittävän määrän ihmisiä. Ydinkauko-optiossa voimala pitäisi säilyttää varavoimana. Toki tontti saattaa pitää sisällään monenlaisia myrkyllisiä yllätyksiä…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: