Hallituksen energiapäätökset ja Helsinki

Hallitus paljasti viimein korttinsa energian osalta. Eilen tiedotettiin jättimäisestä tukipaketista uusiutuville ja tänään on vuorossa tieto kahden uuden ydinvoimaluvan antamisesta. En ole vielä nähnyt yksityiskohtaisia tietoja tukipaketista, mutta tiettävästi tavoitteena on tuottaa uusiutuvilla 38 tWh lisää vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Määrä on käsittämättömän suuri ja haaste aikamoinen. Yli puolet tästä tulisi puubiolla, jota pitäisi kerätä metsistä 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Ydinvoimalupien osalta näyttää vahvasti siltä, että luvat menevät TVO:lle ja Fennovoimalle Fortumin ja Brunilan jäädessä rannalle ruikuttamaan.

Mitä mieltä hallituksen päätöksistä pitäisi olla: pelastuuko maailma, saavuttaako Suomi päästötavoitteensa, kasvaako Suomeen uusi uusiutuvien Nokia? Itselläni päällimmäinen tunne on valtava suru ja pettymys. Näyttää vahvasti siltä, että paketissa toteutui ilmaston kannalta pahin mahdollinen skenaario ja Keskusta veti sekä Vihreitä että Kokoomusta kölin alta. Lisäksi kaivan foliohatun päähäni ja spekuloin – en kuitenkaan suoraan väitä – että Helsingin energiaratkaisulla oli paljon tekemistä tämän paketin kanssa. Äskettäisessä ydinvoima-kirjoituksessani spekuloimat hallituspuolueiden poliittiset ja ideologiset edut veivät ympäristön etua 10-0.

Fortum mainosti lupahakemustaan voimakkaasti ajamalla Helsinkiin ydinkaukolämpöä. Se jopa lupasi tehdä omalla riskillä tulevaan laitokseensa kaukolämpömodifikaation Helsingin päätöksistä välittämättä. Usko tulevaisuuden päättäjien viisauteen oli kova, samoin tieto siitä, että Helsingin päästöjen vähentäminen 80%:llä yhdellä poliittisella päätöksellä olisi krooninen kivi Helsingin kuntapäättäjien saappaissa monen vuosikymmenen ajan. Saattaa olla, että Fortum laski strategiansa täysin väärin ja aliarvioi hallituksen kyvyn kähmiä asiassa. Jokaisella puolueella oli insentiivi vastustaa Fortumin hanketta: Kokoomus rakastaa Helenin kivihiilellä jauhamaa 2% veronalennusta Helsingissä. Keskusta hieroo karvaisia käsiään, kun isännille tulee taas yksi iso tulomuoto, kun rekat alkavat roudata puuhaketta Jyväskylän korkeudelta Helsinkiin. Vihreille taasen ydinvoimalla tuotettu kaukolämpö on ideologisesti kauhistus, olletikin, että tuo kaukolämpö tuotetaan joka tapauksessa (menee mereen, nyt todennäköisesti jossain muualla kuin Loviisassa) ja sen tuottama laitos rakennettaisiin joka tapauksessa (mutta nyt ei siis Loviisaan).

Kokoomus halusi koko ajan kolmea lupaa ja pisti paljon poliittista pääomaa tämän tavoitteen taakse. Mutta kun se jäi tässä vaatimuksessa yksin, piti sen tyytyä kahteen lupaan. Keskusta taasen liputti yhden luvan puolesta. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut lupaa Fortumille, mahdollisesti TVO:lle. Fennovoima olisi jäänyt ilman lupaa. Keskustan intresseissä oli kuitenkin aluepoliittisista syistä lupa juuri Fennovoimalle. Lisäksi kepu ajoi voimakkaasti suurtukia sen äänestäjiä hyödyttäviin risupaketteihin. Vihreät halusi luonnollisesti olla ilman lupia, mutta toisaalta sen intresseihin kuului myös Helsingin lämmittäminen uusiutuvilla, eli puubiolla, jota kepu oli enemmän kuin valmis toimittamaan. RKP otti tarkkailijan roolin kahden voimalan kannallaan, mutta toisaalta myös sillä on paljon äänestäjäkuntaa Länsi-Uudellamaalla valmiina kärräämään risunsa stadiin.

Jokin aika sitten Helsinki päätti kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suulla lykätä energiapäätöstään syksyyn. Jo silloin spekuloitiin, että tämä liittyy varmasti hallituksen ulostuloon uusiutuvien paketin ja ydinvoimakannan muodossa. Painostus ydinkaukolämmölle oli vissiin voimakasta ja matto sen alta oli vedettävä ensin alta ennen kuin päätös Helsingin tulevista energiaratkaisuista voitiin tehdä. Foliohattu päässä asioita seuraavat voisivat sanoa, että jo tässä vaiheessa alkoi hallituspuolueiden kesken hahmottua ”suuri energiakompromissi” ja tämä tuli myös Helsingin johtomiesten tietoon. Toisaalta Helsingin suunnalta varmasti lobattiin paljon hallituksen suuntaan, jotta ”epäpyhän allianssin” energiastrategia siunattaisiin.

Neuvottelujen jälkeen kompromissi alkoi muotoutua. Sikäli tämä on klassinen kompromissi, että jokainen osapuoli menetti jotain, mutta toisaalta myös sai. Kokoomus luopui kolmen voimalan tavoittelusta. Mutta toisaalta se sai kaksi ja Fortumin voimalasta oli sikäli helpotus luopua, että tämä oli Kokoomukselle tärkeän Helsingin Energian (Helen) taloudellisten etujen mukaista. Kokoomusta voidaan kuitenkin ehkä näillä tiedoin pitää kompromissin – kummatkin päätökset huomioon ottean – häviäjänä, ainakin kokoonsa nähden. Vihreät ottivat takkiinsa, kun lupia tulee kaksi. Mutta toisaalta tällä katastrofilla on kultareunus, sillä voimaloiden ympäriltä riisutaan metsät risuista sadan kilometrin säteeltä ja kärrätään Helsinkiin, josta tulee eräänlainen suuren luokan puubiovoiman (ja myöhemmin hiilen talteenoton) koelaboratorio. Lisäksi Vihreille sopi hyvin, että musta pekka jäi juuri Fortumin kouraan – olisihan juuri Vihreille ollut tavattoman kiusallista, että ydinkaukolämpö olisi pysynyt optiona tästä ikuisuuteen.

Mutta kompromissin suurin voittaja on eittämättä Keskusta. Se joutui luopumaan vain yhden voimalan preferenssistään, jonka voidaan sanoa olleen kohtalaisen epärealistinen alusta lähtien. Tuleva pääministeri Pekkarinen voi mennä iloisesti tupailtoihin pauhaamaan, kuinka taisteli aluepoliittisesti (Fennovoima) ja viljelijöiden kannalta (risupaketti) erinomaisen energiaratkaisun. Kolmas kirsikka kakkuun tuli Fortumin kyykyttämisestä, se kun olisi ollut riski myös puubioenergian tukien jatkumiselle voimalan valmistuttua.

Mutta miten pärjäsi se kaikista tärkein, eli luonto? Itse olen ollut hyvin yksinäinen Fortumin voimalan ja ydinkaukolämmön puolustaja Helsingissä. Laskelmat todistavat, että se olisi alentanut Helsingin päästöjä nykyiseen Helenin suunnitelmaan verrattuna paljon enemmän ja paljon halvemmalla. Tekee pahaa sanoa, mutta uskon tämän päätöksen olevan naula Helsingin kunnianhimoisten päästötavoitteiden arkkuun. Ainakin, mikäli niitä ei haluta saavuttaa päästömatematiikalla. Tällä viittaan laskutapaan, jossa puubioenergia on hiilineutraalia. Kirjoitin äskettäin blogimerkinnän, jossa käyn läpi – tutkimustietoon perustuen – miksi näin ei ole. Puubion käyttö on Suomessa suositeltavaa kun se korvaa fossiilisia polttoaineita ja turvetta sellaisissa paikoissa, jotka ovat lähellä puuntuotantoalueita. Mutta ydinkaukolämmön korvaajana se on hyvin huono energianlähde. Lisäksi korostaisin myös luonnon monimuotoisuutta, joka kärsii tästä puunkäytöstä.

Kokonaan toinen asia on sitten tämän paketin taloudellinen hinta. Siitä varmasti lisää jossain vaiheessa. Lopuksi on kuitenkin sanottava, että on paketissa periaatteessa hyvääkin. Tuulivoimaa aletaan rakentaa nyt tosissaan ja kyllä tämä toisaalta myös osaltaan todistaa hallituksen olevan ainakin puolitosissaan päästöjen alentamisessa – jos ja kun hiilivoimaloita ei enää rakenneta. Vielä parempi olisi ollut, jos mukaan olisi saatu moratorium uudelle turpeelle (edes luonnontilaisilta soilta nyhdetylle!), mutta siihen vihreiden lihakset eivät tällä kertaa riittäneet.

Kirjoitan tätä muutama tunti ennen kuin hallitus tiedottaa ydinvoimapäätöksestään. Mikäli Fortum saa luvan, vedän tämän kaiken foliohattu päässä tehdyn spekuloinnin takaisin ja menen nurkkaan häpeämään. Mutta mikäli päätökset tapahtuvat kuten nyt näyttää, niin on kyse ilmastoasioiden kannalta surullisimmasta päivästä sitten Kööpenhaminan fiaskon.

Advertisement