Kirjoittanut Piia J. Häkkinen | 27 lokakuun, 2012

Päästötavoite on liian pieni

Olin tällä viikolla Energiapäivässä Tampereella, jossa alan ihmiset tapaavat toisiaan vuosittain. EU:n päästökaupassa on mielenkiintoinen tilanne, kun päästöoikeuksia on markkinoilla aivan liikaa. Päästövähennystavoite 20 % vuoteen 2020 mennessä on siis liian pieni, ja sitä voisi mainiosti kiristää.

Hiilidioksiditonnin hinta määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja nyt on ylitarjontaa. Hinta olisi jo saavuttanut nollan, ellei yrityksillä olisi lupa säästää päästöoikeuksiaan tulevaisuutta varten (backloading). Alhainen maksu ei ohjaa pois fossiilisten käytöstä, ja kivihiiltä korvaavat investoinnit hidastuvat.  Energiapuuyrittäjät ja metsänomistajien liiton edustajat vaativat, että bisnes pitäisi saada taas rullaamaan, muista uusiutuvan energian yrityksistä puhumattakaan.

Ensi vuoden alusta siirrytään päästökaupan kolmanteen vaiheeseen, jossa noin puolet oikeuksista huutokaupataan ilmaisjaon sijaan, mutta hintojen ennustetaan silti pysyvän alhaalla ilman tavoitteen kiristystä.

Miksi ihmeessä niin monet toimijat vastustavat päästötavoitteen kiristystä, vaikka se selvästi olisi hyvin mahdollista? Olen kuullut perusteluja, että päästöt ovat alhaalla taantuman takia, ja talouden pyörien pyöriessä ”normaalivauhtia” päästötkin olisivat suurempia. Mitähän me nyt jäämme vaille, kun talous ei pyöri tätä normaalia vauhtia? Onko se sen arvoista, että kannattaa pilata ilmakehän toiminta peruuttamattomasti?

Ilmastonmuutos alkaa karata käsistä, joten tässä pitäisi todella lobata maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen puolesta ja saada kaikki isot maat mukaan päästökauppaan. Eurooppalaisille yrityksille päästökauppa on jo rutiinia, samoin kalifornialaisille, australialaisille, ja pian etelä-korealaisille ja monille muille… Isojen pomojen pitäisi vain vakuuttaa kollegoilleen ulkomailla, ettei tämä nyt niin kamalaa ole, ja ilmakehän pelastaminen olisi oikeastaan aika kiva juttu – itse asiassa elintärkeä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: