Helsingin Vihreiden ilmastotyöryhmän seminaari pidettiin tiistaina. Asiantuntijoiden esityksissä tuli esiin paljon hyviä ideoita ja näkökulmia. Voit tutustua esityksiin, jotka ovat tässä:  Tiina Merikosken esitys Ilmastotyoryhma_TM, Leena Silfverbergin  esitys Liikenneratkaisuja Leena Silfverberg  ja Jari Viinasen esitys Ratkaisuja vähäpääst hki_JVI . Nostan tässä esiin kuitenkin muutamia kohtia:

Ensimmäisenä vuorossa ollut Tiina Merikoski kysyi, minkälaisen suunnittelutehtävän kaupunkisuunnittelijat saisivat jos alkaisivat nyt rakentaa Helsinkiä.  Onnistuneen kaupunkisuunnittelun avaimiksi hän nosti selkeän vision ja yhteistyön. Leena Silfverberg puolestaan esitteli liikenteeseen neliporrasmallin, jossa ensisijaisena ratkaisuna ongelmiin pyritään vähentämään liikkumistarvetta, toiseksi tehostetaan olemassa olevan liikenneinfran käyttöä, kolmantena tehdään pieniä korjaustoimia ja vasta jos nämä keinot eivät auta, tehdään uusia investointeja. Mallia voitaisiin soveltaa myös muuhun suunnitteluun. Jari Viinanen avasi kattavasti lukuisia toimia, joihin kaupunki on ryhtynyt päästöjä alentaakseen.  Hänen arvionsa mukaan vuodelle 2020 asetettu tavoite vähentää päästöjä 20 % saavutetaan jo nyt aloitetuilla toimilla.  Sen sijaan tavoite lisätä uusiutuvan energian määrää 20 % ei ole toteutumassa näillä toimilla.

Paneelissa keskusteltiin vilkkaasti monista aiheista:

Siitä oltiin melko yksimielisiä, että päästöjä on vähennettävä vaikka se nostaisi sähkön hintaa. Kaarin Taipale (SD) oli kuitenkin sitä mieltä että nousun pitäisi olla melko maltillista. Johanna Krabbe (Kok) muistutti, että vähentämällä kulutusta on mahdollista kuitenkin säästää. Jukka Jonninen (Vihr) katsoi asiaa kaupungin näkökulmasta tuoden esiin, että hiilivoimaa käyttäessä maksaisimme hinnannoususta päästökaupan muodossa muille, kun taas uusiutuvaa energiaa ja/tai ydinvoimaa käytettäessä maksaisimme uudesta teknologiasta, mutta itsellemme.

Ilmastorahastoa, josta jaettaisiin rahaa esim. koulujen ja taloyhtiöiden energiainvestointeihin, kannatti ainoastaan Jonninen.  Krabbe ja Taipale sen sijaan ehdottivat ESCO-mallia, jossa investoinnin toteuttaa ulkopuolinen asiantuntija ja kustannukset maksetaan syntyvillä säästöillä. Molemmissa tapauksissa huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että kulutuksen vähentämisestä saatava rahallinen hyöty ohjautuisi vähennyksen tehneelle taholle. Näin ei valitettavasti usein kuitenkaan ole esimerkiksi kouluissa, joiden kiinteistöistä vastaa keskitetysti kiinteistövirasto.

Ruuhkamaksut saivat selkeää kannatusta Jonniselta ja Taipaleelta, kunhan huolehditaan siitä, että maksusta saatavat tulot korvamerkitään Helsingin käyttöön. Myös Krabbe antoi varovaisen hyväksyntänsä ruuhkamaksuille, mutta pohti niiden vaikutusta yrittäjiin. Siitä siirryttiinkin jouhevasti seuraavaan aiheeseen pohtimaan, miten yritystoimintaa voisi harjoittaa ilman autoa. Selkeää vastausta tähän ei toki löydetty, mutta autojen yhteiskäytön lisäämistä pidettiin yhtenä tärkeänä tavoitteena.  Jonninen nosti esiin hyvänä ohjauskeinona myös pysäköintipaikkojen kustannusten ohjaamisen käyttäjälle.

Myös muita teemoja sivuttiin. Muun muassa pohdittiin, miten huolehditaan että kaupunkilaiset osaavat toimia uudentyyppisillä kaduilla joissa pyörä- ja autotiet on yhdistetty entisen kevyen liikenteen kaistan sijasta.

Lopuksi ehdokkaita pyydettiin kiteyttämään omat ajatuksensa siitä, mitkä ovat heidän ratkaisunsa vähäpäästöiseen Helsinkiin.  Krabbe nosti esiin energiatehokkuuden, kestävän rakentamisen ja kulutuksen vähentämisen, jotka voidaan saavuttaa etupäässä tiedon ja yhteistyön lisäämisen keinoin. Koska Helsingin päästöistä 80 % syntyy energian tuotannosta, Jonninen nosti oleellisimmaksi tekijäksi näihin vaikuttamisen ydinkaukolämmön avulla.

Taipaleesta oleellisinta on energian säästön ja uusiutuvan energian lisääminen. Lisäksi hän muistutti, että kaupungin hankintoihin olisi asetettava selkeämmin ympäristökriteerit ja että Helsingin energia olisi pidettävä kaupungin omistuksessa vaikka se yhtiöitettäisiinkin.

Advertisement

Helsingin Vihreät ajavat kaupungin ilmastotavoitteen nostamista 20 prosentista 30 prosenttiin, vuoteen 2020 mennessä, verrattuna vuoden 1990 tasoon. Mutta onko tämä realista? Miten se tehtäisiin? Mitä mieltä muiden puolueiden ehdokkaat ovat?

• Voiko kaupunki vähentää kivihiilen käyttöä ilman ydinvoiman lisäämistä?
• Voisiko tuulivoimaa hyödyntää Helsingissä?
• Entä mistä rahat energiansäästöinvestointeihin?

Päästötalkoissa tarvitaan myös muiden kuin energiasektorin toimia.

• Miten pyöräilyä ja kävelyä voisi kaupungissa entisestään lisätä?
• Ovatko ruuhkamaksut ratkaisu myös ilmastopäästöjä ajatellen?
• Pitäisikö raideliikennettä lisätä,  ja siinä tapauksessa miten?
• Onko ehdokkaiden mielestä oikein että autottomatkin maksavat asuntojensa hinnassa autopaikoista, vai pitäisikö järjestelmää uusia?

Näistä, ja muista kiperistä kysymyksistä, tulevat keskustelemaan Helsingin Vihreiden ilmastotyöryhmän järjestämään vaalipaneeliin kaupunkisuunnittelun, liikenteen ja energiakysymysten asiantuntijat, sekä Kokoomuksen, SDPn ja Vihreiden ehdokkaat. Tarkempi ohjelma alla, sekä Facebookissa.

Tervetuloa!

”Ratkaisuja vähäpäästöiseen Helsinkiin”

TÄNÄÄN (ma. 8.10.) klo 17-19, Eurooppasalissa, Malminkatu 16.

Ohjelma

16.45.–17.00 Kahvitarjoilu

17.00 Alkusanat: Piia J. Häkkinen, Helenin johtokunnan vpj

17.05–18.00

Kaupunkisuunnittelu: Maisema-arkkitehti Tiina Merikoski, Aalto-yliopisto
Liikenne: Toimistopäällikkö Leena Silfverberg, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Energia: Ympäristötarkastaja Jari Viinanen, Helsingin kaupungin ympäristökeskus

18.00–19.00 Paneelikeskustelu: Alustajat sekä kunnallisvaaliehdokkaat:

Vihreän miesliikkeen pj Jukka Jonninen

Varavaltuutettu, tekniikan tohtori Kaarin Taipale (sd)

Kokoomuksen ympäristöverkoston jäsen Johanna Krabbe

Puheenjohtajana toimii Helsingin Vihreiden kunnallisvaaliehdokas Maria Vuorelma

Tapahtuman järjestää: Helsingin Vihreät ry

Lisätietoja: Helsingin Vihreiden ilmastotyöryhmän puheenjohtaja Milla Talja p.041 5059502

Tämän kauden aikana ilmastoasiat etenivät harppauksin, ja energiankulutuksen kasvu näyttää pysähtyneen Helsingissä, vaikka asukasluku kasvaa.

Paljon voidaan silti tehdä vielä lisää. Helsingille on tehty ison asiantuntijajoukon voimin Parhaat energiakäytännöt -selvitys (PEK-selvitys), jollaista haikailin kirjoituksessani pari vuotta sitten. Siihen on koottu parhaita käytäntöjä energiatehokkuuden edistämiseen koko kaupunkia ajatellen. Mikä parasta, kaikkia toimia on jo joku muu soveltanut menestyksekkäästi jossain päin maailmaa. Nykymenolla energiankulutus näyttäisi pysyvän samana vuoteen 2020 asti, mutta selvityksessä listattujen toimenpiteiden avulla siihen olisi mahdollista saada 10 % lasku.

Parasta energiatehokkuudessa tai energiansäästössä, mitä termiä halutaankaan käyttää, on kustannustehokkuus. Jotkut toimenpiteet ovat lähes ilmaisia (säätöjen paneminen kuntoon), toiset maksavat itsensä takaisin muutamassa vuodessa.

Kun pohjatyö on nyt tehty, Parhaita energiakäytäntöjä pitäisi viedä tarmokkaasti eteenpäin. Raportti julkaistiin jo viime syksynä, mutta jostain syystä vieläkään ei tehtäviä ole jaettu eri virastojen toteutettavaksi eikä aikataulutettu. Luotetaanko siihen, että virastot osaavat poimia tehtävät raportista itse ja hankkia niihin rahat jostakin?

Mielestäni ilmastotyötä tulisi kaupungissa ohjata nykyistä jämäkämmin: tarvitaan ilmastovastuuhenkilö tai useampi koordinoimaan koko kaupungin ilmastoasioita. Nyt ne ovat hajallaan eri virastoissa, jotka eivät välttämättä tiedä toistensa toimista. Tai sitten asioita voi olla hankala tehdävirastojen välisten rajojen yli. Ilmastoasioiden kokonaisuuden hallinta sopisi hyvin ympäristökeskuksen alaisuuteen.

Ilmastoasioiden hallintaan tarvitaan myös budjettivaltaa. Rahaa pitäisi saada nykyistä joustavammin energiatehokkuustoimiin. Monta kannattavaa asiaa jää nyt tekemättä, koska viraston budjetissa ei ole huomattu hakea siihen rahaa ajoissa. Siis toimia, jotka maksavat itsensä takaisin säästöinä parhaimmillaan alle vuodessa, usein 2-5 vuodessa. Ratkaisu voisi olla energiatehokkuusrahasto, josta virastot saisivat rahaa kannattaviksi osoitettuihin toimiin. Pienyrityksille voisi olla tarjolla kaupungin takaamia lainoja energiatehokkuusinvestointeihin.

Oma suosikkini energiansäästön vauhdittamiseksi ovat taloudelliset kannustimet: virastot saisivat osan saavuttamistaan säästöistä oman käyttöönsä. Esim. koulut eivät nyt saa taloudellista hyötyä siitä, että vähentävät kulutustaan. Monissa yrityksissä maksetaan aloitepalkkioita työntekijöille, jotka tekevät rahaa säästävän aloitteen. Miksei kaupunki maksa palkkioita isännöitsijöille, joiden hallinnoimissa rakennuksissa kulutus laskee?

Keskustelu Olkiluoto 3:n rakentamisen kömmähdyksistä on tuskin laantunut, kun seuraavan voimalan suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Helsingin Energian johtokunnan viime kokouksen esityslistalle ilmestyi lisäasia, osallistuminen Olkiluoto 4:n suunnittelukustannuksiin noin 29 miljoonan euron osuudella. Iso asia tuli päätettäväksi varsin lyhyellä varoitusajalla, sillä lisälista lähetettiin johtokuntalaisten sähköpostiin aamuyhdeksältä, ja kokous alkoi klo 15.

Helen tuottaa jo nyt sähköä kaukolämmön sivutuotteena reilusti enemmän kuin Helsingissä käytetään. Minusta tuntuu siksi kyseenalaiselta osallistua isoon sähköntuotannon investointiin, joka lisäksi tuottaa jätettä vartioitavaksi satojen sukupolvien ajaksi. Olkiluoto 4:n rakentaminen ei ainakaan Helenin osalta korvaa lainkaan fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa sähköntuotantoa. Helsingin maakaasu- ja kivihiilivoimalat ovat nimittäin käynnissä sen mukaan, paljonko kaupungissa tarvitaan kaukolämpöä.

Jos kyse olisi fossiilisten korvaamisesta, olisin jopa voinut pohtia asiaa. Mielestäni ilmakehän toiminnan sekoittaminen on vielä pahempi juttu kuin paikalliseksi riesaksi jäävät myrkylliset jätteet.

Esitin johtokunnassa asian hylkäämistä, mutta hävisimme äänestyksen vihreiden ja RKP:n edustajan jäädessä vähemmistöön. Kokoomuksen ja demareiden edustajat eivät kyseenalaistaneet 29 miljoonan euron investointia muutaman tunnin harkinta-ajalla. Onneksi Helsingillä on vielä myöhemminkin mahdollisuus vetäytyä hankkeesta, kyse on vasta suunnitteluvaiheesta. Siinä tapauksessa voi olla mahdollisuuksia myös saada osa suunnittelusijoituksesta takaisin. Jos taas käy niin, että hanke kaatuu, rahat ovat mennyttä.

Itse voimalasta tulisi aikanaan Helenille vähintään 600 miljoonan euron osuus maksettavaksi, sillä Helen omistaisi Olkiluoto 4:stä eri osakkuusyhtiöiden kautta vajaat 10 %.

Kysyin kokouksessa, mihin uusien ydinvoimaloiden antamaa valtavaa sähkötehoa oikein tarvitaan. Saattaahan käydä niin, että suuren tarjonnan takia sähkön hinta laskee, ja omatkin voitot samalla pienenevät. Kuulemma Keski-Euroopan markkinoille mahtuu sähköä. Viitattiin myös Venäjän tuonnin korvaamiseen. Jälkimmäinen vaihtoehto ei vaikuta uskottavalta, sillä Venäjältä tuodaan sähköä yksinkertaisesti siksi, että se on pohjoismaista sähköä halvempaa. Venäjän puolella voimalat ovat vapaita monista sellaisista kustannuksista, joita ne maksaisivat EU:n alueella. Uusi suomalainen tuotanto ei tätä tilannetta muuta.

-Piia

Ilmastotyöryhmä on nyt kesätauolla.
Seuraavat kokoukset ovat syksyllä
15.9. Hiilinielut ja biopolttoaineiden päästöt
27.10 Hanasaaren voimalan tulevaisuus

Tarkemmista kellon ajoista ja kokoontumispaikoista tiedotetaan työryhmän omalla sähköpostilistalla jolle voit liittyä olemalla yhteydessä jasenasiat(at)vihreat.fi

Innokkaana kalansyöjänä ottaa päähän, että monissa herkullisissa kotimaisissa kaloissa on isoja raskasmetallipitoisuuksia. Niiden syönnille on tiukat rajoitukset, ja raskausaikana hauen syönti on kokonaan kielletty. Etenkin elohopea on ongelmallinen, ja kalastusnäytteissä on löytynyt haukia, jotka sisältävät useamman energiansäästölampun verran elohopeaa.

Jostain syystä elohopea nostetaan aina esiin, kun keskustellaan energiansäästölampuista. Suurin raskasmetallipäästöjen lähde on kuitenkin jo pitkään ollut fossiilinen energiantuotanto. Suomen ympäristökeskuksen mukaan  mukaan maailmanlaajuisista elohopeapäästöistä noin 2/3 on lähtöisin energiantuotannosta, ja Suomessakin noin puolet (Air Pollutant Emissions in Finland 1980–2008). Toisen puolen päästöistä aiheuttaa teräksenjalostus, ja ongelmajätteet eivät juuri näy tässä tilastossa. Helenin mukaan tosin energiantuotannon osuus Suomessa on 27 %, ja syytä eroavaisuudelle SYKEn ilmoittaman 51 %:n kanssa ei löytynyt.

Vuodessa Suomessa päästetään ilmoille noin 800 kg elohopeaa, asukasta kohti siis 160 mg. Tämä vastaa sitä, että jokainen suomalainen rikkoisi luontoon noin 40 energiansäästölamppua joka vuosi (energiansäästölampussa on noin 2 – 5 mg elohopeaa). Puhe ”myrkkylampuista” on siis aika suhteetonta näihin ”bisnes as usual” -päästöihin nähden. Luultavasti kivihiilisähköä käyttävä hehkulampun polttaja aiheuttaa isomman raskasmetalliongelman kuin energiansäästölamppuun vaihtava.

Pyysin viime keväänä Helsingin Energiasta lisätietoja sen elohopeapäästöistä. Tulossa on satojen miljoonien investointeja mm. pienhiukkasten ja rikin parempaan poistoon, joten ajattelin, että samalla olisi hyvä tarkistaa, mitä raskasmetallipäästöille voi tehdä. Johtokunnalle pidettiin esitelmä aiheesta nyt kesäkuun kokouksessa.

Elohopeaa on 0,07-0,14 mg/kg kivihiilessä, turpeessa paljon enemmän, puussa ei juurikaan. Raskasmetalleja ei aktiivisesti poisteta, mutta niitä jää tuhkaan sitä enemmän, mitä alempaan lämpötilaan savukaasut jäähdytetään ennen taivaalle päästämistä ja mitä enemmän savukaasut käyvät läpi muita puhdistusprosesseja. Yhteistuotannosta on sentään etua tässä asiassa (jäähtyneemmät savukaasut). Puuhun siirtyminen auttaisi paljon lisää leikkaamalla raskasmetallipäästöt minimiin.

Helenin elohopeapäästöiksi on arvioitu noin 18 kg/vuodessa, sillä niitä on ollut vaikea mitata savukaasuista. Viimeisen mittauksen perusteella päästöt olivat 6 kg/vuosi, piipun päästä 1,5 ug/m3 savukaasuissa (mikrogrammaa). Ehdotettu EU-raja-arvo on peräti 30 ug/m3 savukaasuissa, joten päästöille ei ole pakko tehdä mitään. Tulevat ilmansuojeluinvestoinnit luultavasti parantavat tilannetta, mutta raskasmetalleja ei edelleenkään aktiivisesti poisteta.

Päästöt ovat onneksi pienempiä kuin Suomen kivihiilivoimaloilla keskimäärin. Kuitenkin 6 – 18 kg vuodessa tarkoittaa 12 – 36 mg per helsinkiläinen, eli vastaa sitä, että jokainen meistä rikkoisi muutaman energiansäästölampun ympäristöönsä joka vuosi. Kun siis joku tulee taas jankkaamaan energiansäästölamppujen myrkyllisyydestä, tätä näkökulmaa voi nostaa esiin. Ja elohopean kylkiäisenä kivihiilen polttaminen vapauttaa myös aikamoisen coctailin mm. lyijyä, kadmiumia ja arseenia.

Kaloja ei olla saamassa syömäkelpoisiksi vielä pitkään aikaan, vaikka raskasmetallipitoisuudet ovat vuosikymmenten mittaan hiukan laskeneet. Esimerkiksi avohakkuu vesistön vieressä vapauttaa maaperästä esiin vanhoja syntejä. Ja kaukokulkeumana maahamme saapuu vielä enemmän kuin omat päästöt ovat.

Helsingin Energian kehitysohjelma, eli suuntaviivat seuraavien parinkymmenen vuoden ajalle, on edennyt kaupunginhallituksen esityslistalle. Sen ohella päätettävänä ovat käytännön toimet lähivuosille, käytännössä puupohjaisen polttoaineen kokeilu nykyisissä kivihiilivoimaloissa 2012-2014, 10 % polttoaineosuudella. Helsingin Energian teettämien selvitysten perusteella puupohjaiset polttoaineet ovat edullisin uusiutuva energiaratkaisu.

Pöyry on arvioinut 10 % pellettiosuuden nykyisissä kivihiililaitoksissa kustannusneutraaliksi. 20-20-20 -tavoitteen hinnaksi se on arvioinut 25 miljoonaa vuodessa, sisältäen investoinnit.

Miksi pitäisi siirtyä uusiutuviin, eivätkö päästöt hoidu päästökaupalla?

Energia-alalla muutokset ovat hitaita, siksi tuleva on ennakoitava hyvissä ajoin. Ei ole mukavaa ajaa alas kalliita laitoksia ennen aikojaan. Niinpä investointeja suunniteltaessa olisi mietittävä, miltä maailma näyttää kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.

EU:n päästökauppajärjestelmä on suunniteltu sellaiseksi, että päästöoikeuksien määrää vähennetään aika-ajoin. Samalla niiden hinta nousee. Nyt voi vielä olla halvempaa ostaa päästöoikeuksia 15 euron tonnihinnalla kuin vaihtaa polttoainetta. Tilanne on toinen, kun aletaan lähestyä vaikkapa 40 e tonnihinnan rajaa. Silloin olisi syytä olla valmiina voimala, joka pärjää vähemmillä päästöoikeuksilla.

Voimalan suunnittelu, luvitus, rakentaminen ja polttoainehankinnan rakentaminen vie aikaa vuosikausia. Ja laitostoimittajat nostavat hintojaan, kun kaikki haluavat ostoksille samaan aikaan. Niiden osaaminen on kysyttyä, jotka ovat jo ottaneet uudet ratkaisut käyttöön.

Tarvitaan myös tutkimusta, missä muodossa puu parhaiten sopisi voimalaitospolttoaineeksi. Nyt tarjolla on haketta, pellettiä ja kohta myös biohiiltä. Hake on vain pilkottua puuta, muut ovat pitemmälle jalostettuja. Kuinka paljon polttoon menevää puuta kannattaa käsitellä ja missä muodossa se olisi optimaalisin voimalan kattilaan? Helsingin Energia voisi olla aktiivinen tällaisen tutkimushankkeen tukija ja osallistuja.

Energiatehokkuuden parantaminen on sekä edullisin että ympäristömyötäisin keino vähentää päästöjä. Kun puun halutaan riittävän energiaksi, katseet on suunnattava myös kulutukseen. Lämmön kysyntä ei enää Helsingissä kasva, mutta sähkönkulutus hiipii koko ajan ylöspäin.

Parhaaseen tulokseen päästään, kun tarkastellaan koko kaupungin aluetta: Missä ovat tehokkaimmat säästökohteet? Miten päästäisiin parhaiten niihin kiinni kaupungin ohjauksen kautta? Mitä kaupungin pitäisi tehdä, jotta esim. julkisivu- ja putkiremonteissa taloyhtiöt valitsisivat energiatehokkaimmat ratkaisut? Miten erilaisten pienyritysten kulutusta leikataan?

Parhaiden ratkaisujen löytämiseksi kannattaisi perustaa asiantuntijaryhmä, jossa olisi edustajina niin kaupunkisuunnittelun tuntijoita, energia-asiantuntijoita, rakennusten peruskorjauksen asiantuntijoita jne. Näin löydettäisiin tehokkaimmat toimenpiteet. Tällaisia ratkaisuja on pohtinut myös energiatalouden emeritusprofessori Pekka Pirilä blogissaan.

Ps. Tällä välin muuallakin toimitaan.

Turku Energian teettämä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) monipolttoainevoimalaitokselle Pansion satama-alueelle on valmistunut. Suunniteltu polttoaine olisi pääosin puu, osittain turve tai kivihiili.

Tornion terästehtaan yhdessä on toiminut jo pari vuotta monipolttoainevoimala, joka tekee sähköä ja lämpöä yhteistuotantona. Polttoaineenaan se käyttää mm. terästehtaan tuottamaa häkäkaasua.

Hallitus paljasti viimein korttinsa energian osalta. Eilen tiedotettiin jättimäisestä tukipaketista uusiutuville ja tänään on vuorossa tieto kahden uuden ydinvoimaluvan antamisesta. En ole vielä nähnyt yksityiskohtaisia tietoja tukipaketista, mutta tiettävästi tavoitteena on tuottaa uusiutuvilla 38 tWh lisää vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Määrä on käsittämättömän suuri ja haaste aikamoinen. Yli puolet tästä tulisi puubiolla, jota pitäisi kerätä metsistä 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Ydinvoimalupien osalta näyttää vahvasti siltä, että luvat menevät TVO:lle ja Fennovoimalle Fortumin ja Brunilan jäädessä rannalle ruikuttamaan.

Mitä mieltä hallituksen päätöksistä pitäisi olla: pelastuuko maailma, saavuttaako Suomi päästötavoitteensa, kasvaako Suomeen uusi uusiutuvien Nokia? Itselläni päällimmäinen tunne on valtava suru ja pettymys. Näyttää vahvasti siltä, että paketissa toteutui ilmaston kannalta pahin mahdollinen skenaario ja Keskusta veti sekä Vihreitä että Kokoomusta kölin alta. Lisäksi kaivan foliohatun päähäni ja spekuloin – en kuitenkaan suoraan väitä – että Helsingin energiaratkaisulla oli paljon tekemistä tämän paketin kanssa. Äskettäisessä ydinvoima-kirjoituksessani spekuloimat hallituspuolueiden poliittiset ja ideologiset edut veivät ympäristön etua 10-0.

Fortum mainosti lupahakemustaan voimakkaasti ajamalla Helsinkiin ydinkaukolämpöä. Se jopa lupasi tehdä omalla riskillä tulevaan laitokseensa kaukolämpömodifikaation Helsingin päätöksistä välittämättä. Usko tulevaisuuden päättäjien viisauteen oli kova, samoin tieto siitä, että Helsingin päästöjen vähentäminen 80%:llä yhdellä poliittisella päätöksellä olisi krooninen kivi Helsingin kuntapäättäjien saappaissa monen vuosikymmenen ajan. Saattaa olla, että Fortum laski strategiansa täysin väärin ja aliarvioi hallituksen kyvyn kähmiä asiassa. Jokaisella puolueella oli insentiivi vastustaa Fortumin hanketta: Kokoomus rakastaa Helenin kivihiilellä jauhamaa 2% veronalennusta Helsingissä. Keskusta hieroo karvaisia käsiään, kun isännille tulee taas yksi iso tulomuoto, kun rekat alkavat roudata puuhaketta Jyväskylän korkeudelta Helsinkiin. Vihreille taasen ydinvoimalla tuotettu kaukolämpö on ideologisesti kauhistus, olletikin, että tuo kaukolämpö tuotetaan joka tapauksessa (menee mereen, nyt todennäköisesti jossain muualla kuin Loviisassa) ja sen tuottama laitos rakennettaisiin joka tapauksessa (mutta nyt ei siis Loviisaan).

Kokoomus halusi koko ajan kolmea lupaa ja pisti paljon poliittista pääomaa tämän tavoitteen taakse. Mutta kun se jäi tässä vaatimuksessa yksin, piti sen tyytyä kahteen lupaan. Keskusta taasen liputti yhden luvan puolesta. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut lupaa Fortumille, mahdollisesti TVO:lle. Fennovoima olisi jäänyt ilman lupaa. Keskustan intresseissä oli kuitenkin aluepoliittisista syistä lupa juuri Fennovoimalle. Lisäksi kepu ajoi voimakkaasti suurtukia sen äänestäjiä hyödyttäviin risupaketteihin. Vihreät halusi luonnollisesti olla ilman lupia, mutta toisaalta sen intresseihin kuului myös Helsingin lämmittäminen uusiutuvilla, eli puubiolla, jota kepu oli enemmän kuin valmis toimittamaan. RKP otti tarkkailijan roolin kahden voimalan kannallaan, mutta toisaalta myös sillä on paljon äänestäjäkuntaa Länsi-Uudellamaalla valmiina kärräämään risunsa stadiin.

Jokin aika sitten Helsinki päätti kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suulla lykätä energiapäätöstään syksyyn. Jo silloin spekuloitiin, että tämä liittyy varmasti hallituksen ulostuloon uusiutuvien paketin ja ydinvoimakannan muodossa. Painostus ydinkaukolämmölle oli vissiin voimakasta ja matto sen alta oli vedettävä ensin alta ennen kuin päätös Helsingin tulevista energiaratkaisuista voitiin tehdä. Foliohattu päässä asioita seuraavat voisivat sanoa, että jo tässä vaiheessa alkoi hallituspuolueiden kesken hahmottua ”suuri energiakompromissi” ja tämä tuli myös Helsingin johtomiesten tietoon. Toisaalta Helsingin suunnalta varmasti lobattiin paljon hallituksen suuntaan, jotta ”epäpyhän allianssin” energiastrategia siunattaisiin.

Neuvottelujen jälkeen kompromissi alkoi muotoutua. Sikäli tämä on klassinen kompromissi, että jokainen osapuoli menetti jotain, mutta toisaalta myös sai. Kokoomus luopui kolmen voimalan tavoittelusta. Mutta toisaalta se sai kaksi ja Fortumin voimalasta oli sikäli helpotus luopua, että tämä oli Kokoomukselle tärkeän Helsingin Energian (Helen) taloudellisten etujen mukaista. Kokoomusta voidaan kuitenkin ehkä näillä tiedoin pitää kompromissin – kummatkin päätökset huomioon ottean – häviäjänä, ainakin kokoonsa nähden. Vihreät ottivat takkiinsa, kun lupia tulee kaksi. Mutta toisaalta tällä katastrofilla on kultareunus, sillä voimaloiden ympäriltä riisutaan metsät risuista sadan kilometrin säteeltä ja kärrätään Helsinkiin, josta tulee eräänlainen suuren luokan puubiovoiman (ja myöhemmin hiilen talteenoton) koelaboratorio. Lisäksi Vihreille sopi hyvin, että musta pekka jäi juuri Fortumin kouraan – olisihan juuri Vihreille ollut tavattoman kiusallista, että ydinkaukolämpö olisi pysynyt optiona tästä ikuisuuteen.

Mutta kompromissin suurin voittaja on eittämättä Keskusta. Se joutui luopumaan vain yhden voimalan preferenssistään, jonka voidaan sanoa olleen kohtalaisen epärealistinen alusta lähtien. Tuleva pääministeri Pekkarinen voi mennä iloisesti tupailtoihin pauhaamaan, kuinka taisteli aluepoliittisesti (Fennovoima) ja viljelijöiden kannalta (risupaketti) erinomaisen energiaratkaisun. Kolmas kirsikka kakkuun tuli Fortumin kyykyttämisestä, se kun olisi ollut riski myös puubioenergian tukien jatkumiselle voimalan valmistuttua.

Mutta miten pärjäsi se kaikista tärkein, eli luonto? Itse olen ollut hyvin yksinäinen Fortumin voimalan ja ydinkaukolämmön puolustaja Helsingissä. Laskelmat todistavat, että se olisi alentanut Helsingin päästöjä nykyiseen Helenin suunnitelmaan verrattuna paljon enemmän ja paljon halvemmalla. Tekee pahaa sanoa, mutta uskon tämän päätöksen olevan naula Helsingin kunnianhimoisten päästötavoitteiden arkkuun. Ainakin, mikäli niitä ei haluta saavuttaa päästömatematiikalla. Tällä viittaan laskutapaan, jossa puubioenergia on hiilineutraalia. Kirjoitin äskettäin blogimerkinnän, jossa käyn läpi – tutkimustietoon perustuen – miksi näin ei ole. Puubion käyttö on Suomessa suositeltavaa kun se korvaa fossiilisia polttoaineita ja turvetta sellaisissa paikoissa, jotka ovat lähellä puuntuotantoalueita. Mutta ydinkaukolämmön korvaajana se on hyvin huono energianlähde. Lisäksi korostaisin myös luonnon monimuotoisuutta, joka kärsii tästä puunkäytöstä.

Kokonaan toinen asia on sitten tämän paketin taloudellinen hinta. Siitä varmasti lisää jossain vaiheessa. Lopuksi on kuitenkin sanottava, että on paketissa periaatteessa hyvääkin. Tuulivoimaa aletaan rakentaa nyt tosissaan ja kyllä tämä toisaalta myös osaltaan todistaa hallituksen olevan ainakin puolitosissaan päästöjen alentamisessa – jos ja kun hiilivoimaloita ei enää rakenneta. Vielä parempi olisi ollut, jos mukaan olisi saatu moratorium uudelle turpeelle (edes luonnontilaisilta soilta nyhdetylle!), mutta siihen vihreiden lihakset eivät tällä kertaa riittäneet.

Kirjoitan tätä muutama tunti ennen kuin hallitus tiedottaa ydinvoimapäätöksestään. Mikäli Fortum saa luvan, vedän tämän kaiken foliohattu päässä tehdyn spekuloinnin takaisin ja menen nurkkaan häpeämään. Mutta mikäli päätökset tapahtuvat kuten nyt näyttää, niin on kyse ilmastoasioiden kannalta surullisimmasta päivästä sitten Kööpenhaminan fiaskon.

Helenin kehitysohjelma on saanut vihertävissä piireissä varsin hyvän vastaanoton suureksi osaksi siksi, että siinä on (puu)bioenergialla niin suuri rooli. Bioenergiaa pidetään yleisesti ”hiilineutraalina”, eli päästöttömänä. Helenkin on lähtenyt tästä oletuksesta laskiessaan saavuttavansa suunnitelmallaan 98% päästövähennykset 2050 mennessä. Itse näen tässä hypetyksessä kaikuja taannoisesta biopolttoaine-innostuksesta, joka valtasi vihertävät piirit, ja joka johti suuriin EU:n laajuisiin biopolttoaineita suosiviin lakeihin. Yhtymäkohtia on monia. Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esille (puu)bioenergian yleisiä ongelmia. Kirjoitussarjan seuraava osa keskittyy näihin ongelmiin juuri Helenin kehitysohjelman näkökulmasta.

Korostan, etten ole metsätalouden asiantuntija ja siksi tässä kirjoituksessa on varmasti joitain virheitä, pienempiä tai suurempia. Arvostan rakentavaa kritiikkiä tämän kirjoituksen suhteen, koska haluaisin selvittää ajatukseni tämän asian suhteen. Pidän mahdollisena, että kirjoituksessa esiintyy joitain suuria loogisia virheitä, joiden haastamista odottelen suurella mielenkiinnolla.
Puubion yleisiä ongelmakohtia

1. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen

Metsät ovat täynnä erityyppistä elämää, eritoten vanhat metsät, joihin metsätalous ei ole päässyt ulottamaan lonkeroitaan. Mitä vähemmän näitä vanhoja metsiä on jäljellä, sitä vähemmän on myös luonnon monimuotoisuutta. Samalla tavalla kuin munakasta ei saada tehtyä rikkomatta munia, ei myöskään puubioa saada kerättyä rikkomatta luonnon monimuotoisuutta. Sanotaan, että metsäteollisuuden ennustettu taantuminen Suomessa lisää mahdollisuuksia puubion energiakäytölle. Näin toki on, mutta samalla lailla se lisäisi mahdollisuuksia edistää luonnon monimuotoisuuden vaalimista maassamme. Nämä kaksi tavoitetta ovat pakostakin jossain määrin ristiriidassa keskenään.

2. Vaikutus metsien hiilinieluun

Luonnon monimuotoisuus on siis jossain määrin puubion käytön positiivinen vaihtoehto. Mutta vielä suuremmassa määrin tätä on varastoidun hiilen lisääntyminen. Suomen metsien puuvarannon on tällä hetkellä arvioitu olevan noin 2176 miljoonaa kuutiokilometriä. Tämä määrä lisääntyy joka vuosi noin 97 miljoonalla kiintokuutiometrillä, josta noin 65 miljoonaa hakataan ihmisten toimesta. Käytännössä metsät ovat Suomessa jättimäinen hiilivarasto, eräänlainen energia-akku. Metsien hyötykäyttö on kuitenkin johtanut siihen, että tämä akku on nyt hyvin vaillinnaisessa latingissa, eli sen koko potentiaali ei ole läheskään käytössä. Koon sijasta akun latausnopeus (puun kasvuvauhti) on optimoitu.

Toisin sanoen Suomessa voisi teoriassa (jos esim. kaikki metsän hakkaaminen lopetettaisiin 300 vuodeksi) olla puuta hyvin paljon enemmän kuin tuo 2176 Mm3. En tiedä miten paljon sitä voisi olla (ja on joskus ollut), mutta kun tiedetään vanhan metsän jättimäinen kyky sitoa hiiltä ja Suomen metsän nuoruus, voidaan arvioida tuon teoreettisen hiilivaraston olevan ehkä jopa 5000 Mm3. Mitä vähemmän metsää Suomessa hakataan, sitä enemmän hiiltä sitoutuu metsiin käytännössä ikiajoiksi (metsää kuolee itsestäänkin, mutta myös vanha metsä kasvaa aina vähän tätä kompensoidakseen). Toki tämä kasvuvauhti (joka on siis nyt 97 Mm3) pienenisi hiukan joka vuosi, koska metsä kasvaa nopeimmin tietyn ikäisenä. Lisäksi hiilivaraston maksimointiin pitäisi metsää huoltaa täysin toisella tavalla kuin nykyään.

Puubion keräämisellä on siis negatiivinen vaikutus metsiemme sitomaan hiilimäärään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sen käyttö energiaksi olisi monissa tapauksissa paljon parempi vaihtoehto kuin jonkin fossiilisen polttoaineen. Harmitonta se ei kuitenkaan hiilinielujen suhteen ole. Asiaa voidaan havainnollistaa vertailulla öljyyn. Öljyä muodostuu koko ajan lisää, mutta niin hiljaa, että sitä pumpataan huikeasti suuremmalla volyymillä. Mutta olisiko öljy hiilidioksidineutraalia, mikäli sitä pumpattaisiin vaikkapa vain 1/ 10 000 nykyisestä, jolloin sen uusiutuminen saattaisi olla volyymiltaan pumppausta suurempaa? Ei missään tapauksessa – öljy olisi haitallista riippumatta siitä, miten paljon sitä pumpataan. Sen määrähän lisääntyisi saman verran (jokin pienen pieni vaikutus voi olla) joka tapauksessa pumpattaisiin sitä tai ei. Puubion kanssa on periaatteessa sama juttu, erona lähinnä se, että teoreettisesta hiilivaraston maksimikoosta voidaan käyttää huomattavasti suurempi osa tämän varaston koon pienentymättä. Eli varasto yltää maksimikokoonsa huomattavasti nopeammin kuin öljyvarasto ja kasvu myös kompensoi kulutuksen nopeammin. Näiden välissä ovat sitten mm. öljyhiekka, kivihiili ja turve.

3. Positiivisten ilmastovaikutusten viive

Puubion käytöllä ei siis lähtökohtaisesti sinänsä ole positiivista vaikutusta CO2e-päästöihin, vaan negatiivinen. Mutta aina pitää tarkastella vaihtoehtoa ja tällä perusteella puubioa voidaan tietyissä tapauksissa kutsua ympäristöystävälliseksi. Verrattaessa esimerkiksi kivihiilen tai turpeen aiheuttamiin päästöihin, kannattaa puubioa kasvihuonepäästönäkökulmasta käyttää. Mutta tämäkään asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä puubioon sovellettava päästömatematiikka (lasketaan nollapäästöksi, koska oletetaan, että tilalle kasvaa toinen puu joka sitoo käytöstä ilmoille päässeen hiilidioksidin) peittää alleen erään hyvin tärkeän seikan. Tämä uusi puu nimittäin sitoo ilmoille päässeet kaasut vasta hyvin pitkän ajan kuluessa.

Jos hakattu puu on ollut 50-vuotias, kestää 50 vuotta, ennen kuin päästöt on tällä tavoin kompensoitu uuden puun toimesta. Laaja konsensus kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on niin akuutti asia, ettei tällaiseen viiveeseen ole varaa. Samanlainen viive pätee tutkija Jari Liskin tuoreiden tutkimusten mukaan myös hakkuutähteisiin, eli pieniin oksiin ja kantoihin joita voidaan käyttää energiana (ja jotka ovat Helenin suunnitelmissa juuri se puubion muoto, jota tullaan käyttämään). Liskin tutkimusten mukaan tämän puubion muodon päästövaikutukset ovat 20 vuoden päästä vielä 50% kivihiileen verrattuna ja 100 vuoden päästä 25%. Toisin sanoen mikäli Helsinki käyttäisi tästä päivästä lähtien pelkästään hakkuutähteitä kivihiilen tilalla, olisivat kumulatiiviset päästöt 100 vuoden päästä vielä noin 50% (suurin osa päästökompensaatiosta tulee alussa, siksi about 50%) kivihiileen verrattuna! Tämä tulos johtuu siitä, että metsään jätettynä tämän hakkuutähteen hajoaminen (ja hiilen pääsy ilmakehään) kestää paljon kauemmin kuin mitä on tähän asti luultu.

4. Keräyksen ja infrastruktuurin päästövaikutukset

Myös puubion keräys ja tähän tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen aiheuttavat CO2e-päästöjä. Metsäkoneiden rakentaminen ja tähän tarvittavat luonnonvarat kaivoksista, koneiden käyttämä polttoaine, metsäteiden rakentaminen, tarvittavien rekkojen/junien rakentaminen ja näiden polttoaine, polttolaitokset – listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Näitä päästövaikutuksia on tutkittu harmittavan vähän. Liskin tutkimuksista voidaan vetää se johtopäätös, että metsätähteiden osalta tämä päästövaikutus on muutamia prosentteja siitä kivihiilen päästöstä, jota puubio Helsingissä korvaisi. Voidaan olettaa, että runkopuulla tämä prosentti on korkeampi, koska se vaatii raskaampia koneita kaatoon. Valistunut arvaus voisi olla noin 5% – 10%. Aihe vaatisi paljon lisätutkimusta, mutta jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että jonkin verran päästöjä syntyy myös tällä tavoin. Itse asiassa ehkä jopa niin paljon, että – vaikka kaikki muut puubion päästöt unohdettaisiin – päästöt ylittäisivät tuulivoiman ja ydinvoiman aiheuttamat päästöt tuotettua energiayksikköä kohden.

5. Pienhiukkaspäästöt

Puun poltto aiheuttaa terveydelle vaarallisia pienhiukkaspäästöjä (samoin rekat, jotka puuta kuljettavat). On totta, että modernit biopolttolaitokset pystyvät vähentämään tätä päästömäärää radikaalisti, mutta kokonaan se ei katoa. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että puubiosta aiheutuvat pienhiukkaspäästöt aiheuttavat ainakin jonkin verran terveyshaittoja, varsinkin kun polttolaitokset ovat tiheästi asutuilla alueilla. Jotain puun pienhiukkaspäästöistä kertoo se, että jopa Helsingissä puun pienpolton pienhiukkaspäästöt kilpailevat autojen aiheuttaminen päästöjen kanssa. Muistaakseni autojen aiheuttamat päästöt ovat vain kaksi kertaa puun pienpolttoa suuremmat (saa korjata, jos tietää tarkemmin).

Energia-asiat ovat vaikeita monille päättäjille. Olen huomannut Helsingin Energian johtokuntatyössä, että vihreissä tekninen osaaminen on keskimääräistä paremmalla mallilla, siihen on vaikutusta ainakin jäsentemme insinöörivaltaisuudella ja aktiivisella tiedonhaulla. Kaikki päättäjät eivät kuitenkaan ehdi seurata kaikkia asioita. Kirjoitimmekin ilmastoryhmän voimin vihreän lausunnon Helsingin Energian kehitysohjelmasta, jotta vihreät valtuutetut ja luottamushenkilöt saavat tukea kevään päätöksentekoon.

Vihreät kannattavat jatkokäsittelyssä mm. energiansäästön määrätietoisempaa edistämistä. Haluamme myös pitää kiinni kehitysohjelman merkityksestä: vaikka se ei olekaan sitova investointiohjelma, se on kuitenkin strateginen linjaus seuraavien vuosikymmenien energiantuotannosta.

Hanasaaren alueesta ovat kaupunkisuunnittelun ja energianhuollon tarpeet menossa ristiin oikein kunnolla: Helsingin Energia ei aio heivata kivihiilikasojaan mihinkään vielä vuosikymmeneen, ja kaupunkisuunnitteluvirasto taas haluaisi nostattaa uudet talot samoille neliöille. Kivihiilisiiloja ei kannata rakentaa yhtä vuosikymmentä varten, ja Salmisaaren siiloissa on myös ollut teknisiä ongelmia.

Selvittelimme vihreissä, voisiko uutta Vuosaaren monipolttoainevoimalainvestointia aikaistaa, jotta Hanasaaren yhteistuotantovoimalasta voisi luopua aikaisemmin. Näin vältettäisiin investoimasta biokaasuttimeen Hanasaaressa vain kymmenen vuoden käyttöä varten, ja saataisiin alue nopeammin käyttöön. Nopeuttaminen ei kuitenkaan tunnu järkevältä energiantuotannon näkökulmasta.

Helenillä on meneillään monipolttoainevoimalan tuotekehityshanke, jonka pohjalta Vuosaaren voimala on tarkoitus toteuttaa. Hanke on vielä kesken, ja uusi tekniikka haluttaisiin hioa mahdollisimman pitkälle ennen voimalan suunnittelun aloittamista. Jos suunnittelu ja rakentaminen joudutaan aloittamaan saman tien, juututaan vuosikymmeniksi ”vanhaan” leijupetitekniikkaan. Monipolttoainevoimalan suuri etu on joustavuus polttoaineen suhteen. Tuotekehityshankkeessa pyritään joustavuutta entisestään lisäämään, jotta säästettäisiin polttoainehankinnan alkupään kuluissa. Tähän tarvitaan aikaa.

Toisaalta vihreät eivät kannata myöskään Hanasaaresta luopumisen lykkäämistä merkittävästi suunniteltua pitemmälle. Kehitysohjelman aikataulu, monipolttoainevoimala valmiiksi vuoteen 2024 mennessä, pitäisi riittää myös tuotekehitykseen.

Helsingin Energian kehitysohjelma kohti hiilineutraalia tulevaisuutta on nyt ollut kaupungin lautakunnissa lausunnoilla, ja edennee kaupunginhallitukseen huhtikuussa ja valtuustoon toukokuussa.