Keskustelu Olkiluoto 3:n rakentamisen kömmähdyksistä on tuskin laantunut, kun seuraavan voimalan suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Helsingin Energian johtokunnan viime kokouksen esityslistalle ilmestyi lisäasia, osallistuminen Olkiluoto 4:n suunnittelukustannuksiin noin 29 miljoonan euron osuudella. Iso asia tuli päätettäväksi varsin lyhyellä varoitusajalla, sillä lisälista lähetettiin johtokuntalaisten sähköpostiin aamuyhdeksältä, ja kokous alkoi klo 15.

Helen tuottaa jo nyt sähköä kaukolämmön sivutuotteena reilusti enemmän kuin Helsingissä käytetään. Minusta tuntuu siksi kyseenalaiselta osallistua isoon sähköntuotannon investointiin, joka lisäksi tuottaa jätettä vartioitavaksi satojen sukupolvien ajaksi. Olkiluoto 4:n rakentaminen ei ainakaan Helenin osalta korvaa lainkaan fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa sähköntuotantoa. Helsingin maakaasu- ja kivihiilivoimalat ovat nimittäin käynnissä sen mukaan, paljonko kaupungissa tarvitaan kaukolämpöä.

Jos kyse olisi fossiilisten korvaamisesta, olisin jopa voinut pohtia asiaa. Mielestäni ilmakehän toiminnan sekoittaminen on vielä pahempi juttu kuin paikalliseksi riesaksi jäävät myrkylliset jätteet.

Esitin johtokunnassa asian hylkäämistä, mutta hävisimme äänestyksen vihreiden ja RKP:n edustajan jäädessä vähemmistöön. Kokoomuksen ja demareiden edustajat eivät kyseenalaistaneet 29 miljoonan euron investointia muutaman tunnin harkinta-ajalla. Onneksi Helsingillä on vielä myöhemminkin mahdollisuus vetäytyä hankkeesta, kyse on vasta suunnitteluvaiheesta. Siinä tapauksessa voi olla mahdollisuuksia myös saada osa suunnittelusijoituksesta takaisin. Jos taas käy niin, että hanke kaatuu, rahat ovat mennyttä.

Itse voimalasta tulisi aikanaan Helenille vähintään 600 miljoonan euron osuus maksettavaksi, sillä Helen omistaisi Olkiluoto 4:stä eri osakkuusyhtiöiden kautta vajaat 10 %.

Kysyin kokouksessa, mihin uusien ydinvoimaloiden antamaa valtavaa sähkötehoa oikein tarvitaan. Saattaahan käydä niin, että suuren tarjonnan takia sähkön hinta laskee, ja omatkin voitot samalla pienenevät. Kuulemma Keski-Euroopan markkinoille mahtuu sähköä. Viitattiin myös Venäjän tuonnin korvaamiseen. Jälkimmäinen vaihtoehto ei vaikuta uskottavalta, sillä Venäjältä tuodaan sähköä yksinkertaisesti siksi, että se on pohjoismaista sähköä halvempaa. Venäjän puolella voimalat ovat vapaita monista sellaisista kustannuksista, joita ne maksaisivat EU:n alueella. Uusi suomalainen tuotanto ei tätä tilannetta muuta.

-Piia

Ilmastotyöryhmä on nyt kesätauolla.
Seuraavat kokoukset ovat syksyllä
15.9. Hiilinielut ja biopolttoaineiden päästöt
27.10 Hanasaaren voimalan tulevaisuus

Tarkemmista kellon ajoista ja kokoontumispaikoista tiedotetaan työryhmän omalla sähköpostilistalla jolle voit liittyä olemalla yhteydessä jasenasiat(at)vihreat.fi

Innokkaana kalansyöjänä ottaa päähän, että monissa herkullisissa kotimaisissa kaloissa on isoja raskasmetallipitoisuuksia. Niiden syönnille on tiukat rajoitukset, ja raskausaikana hauen syönti on kokonaan kielletty. Etenkin elohopea on ongelmallinen, ja kalastusnäytteissä on löytynyt haukia, jotka sisältävät useamman energiansäästölampun verran elohopeaa.

Jostain syystä elohopea nostetaan aina esiin, kun keskustellaan energiansäästölampuista. Suurin raskasmetallipäästöjen lähde on kuitenkin jo pitkään ollut fossiilinen energiantuotanto. Suomen ympäristökeskuksen mukaan  mukaan maailmanlaajuisista elohopeapäästöistä noin 2/3 on lähtöisin energiantuotannosta, ja Suomessakin noin puolet (Air Pollutant Emissions in Finland 1980–2008). Toisen puolen päästöistä aiheuttaa teräksenjalostus, ja ongelmajätteet eivät juuri näy tässä tilastossa. Helenin mukaan tosin energiantuotannon osuus Suomessa on 27 %, ja syytä eroavaisuudelle SYKEn ilmoittaman 51 %:n kanssa ei löytynyt.

Vuodessa Suomessa päästetään ilmoille noin 800 kg elohopeaa, asukasta kohti siis 160 mg. Tämä vastaa sitä, että jokainen suomalainen rikkoisi luontoon noin 40 energiansäästölamppua joka vuosi (energiansäästölampussa on noin 2 – 5 mg elohopeaa). Puhe “myrkkylampuista” on siis aika suhteetonta näihin “bisnes as usual” -päästöihin nähden. Luultavasti kivihiilisähköä käyttävä hehkulampun polttaja aiheuttaa isomman raskasmetalliongelman kuin energiansäästölamppuun vaihtava.

Pyysin viime keväänä Helsingin Energiasta lisätietoja sen elohopeapäästöistä. Tulossa on satojen miljoonien investointeja mm. pienhiukkasten ja rikin parempaan poistoon, joten ajattelin, että samalla olisi hyvä tarkistaa, mitä raskasmetallipäästöille voi tehdä. Johtokunnalle pidettiin esitelmä aiheesta nyt kesäkuun kokouksessa.

Elohopeaa on 0,07-0,14 mg/kg kivihiilessä, turpeessa paljon enemmän, puussa ei juurikaan. Raskasmetalleja ei aktiivisesti poisteta, mutta niitä jää tuhkaan sitä enemmän, mitä alempaan lämpötilaan savukaasut jäähdytetään ennen taivaalle päästämistä ja mitä enemmän savukaasut käyvät läpi muita puhdistusprosesseja. Yhteistuotannosta on sentään etua tässä asiassa (jäähtyneemmät savukaasut). Puuhun siirtyminen auttaisi paljon lisää leikkaamalla raskasmetallipäästöt minimiin.

Helenin elohopeapäästöiksi on arvioitu noin 18 kg/vuodessa, sillä niitä on ollut vaikea mitata savukaasuista. Viimeisen mittauksen perusteella päästöt olivat 6 kg/vuosi, piipun päästä 1,5 ug/m3 savukaasuissa (mikrogrammaa). Ehdotettu EU-raja-arvo on peräti 30 ug/m3 savukaasuissa, joten päästöille ei ole pakko tehdä mitään. Tulevat ilmansuojeluinvestoinnit luultavasti parantavat tilannetta, mutta raskasmetalleja ei edelleenkään aktiivisesti poisteta.

Päästöt ovat onneksi pienempiä kuin Suomen kivihiilivoimaloilla keskimäärin. Kuitenkin 6 – 18 kg vuodessa tarkoittaa 12 – 36 mg per helsinkiläinen, eli vastaa sitä, että jokainen meistä rikkoisi muutaman energiansäästölampun ympäristöönsä joka vuosi. Kun siis joku tulee taas jankkaamaan energiansäästölamppujen myrkyllisyydestä, tätä näkökulmaa voi nostaa esiin. Ja elohopean kylkiäisenä kivihiilen polttaminen vapauttaa myös aikamoisen coctailin mm. lyijyä, kadmiumia ja arseenia.

Kaloja ei olla saamassa syömäkelpoisiksi vielä pitkään aikaan, vaikka raskasmetallipitoisuudet ovat vuosikymmenten mittaan hiukan laskeneet. Esimerkiksi avohakkuu vesistön vieressä vapauttaa maaperästä esiin vanhoja syntejä. Ja kaukokulkeumana maahamme saapuu vielä enemmän kuin omat päästöt ovat.

Helsingin Energian kehitysohjelma, eli suuntaviivat seuraavien parinkymmenen vuoden ajalle, on edennyt kaupunginhallituksen esityslistalle. Sen ohella päätettävänä ovat käytännön toimet lähivuosille, käytännössä puupohjaisen polttoaineen kokeilu nykyisissä kivihiilivoimaloissa 2012-2014, 10 % polttoaineosuudella. Helsingin Energian teettämien selvitysten perusteella puupohjaiset polttoaineet ovat edullisin uusiutuva energiaratkaisu.

Pöyry on arvioinut 10 % pellettiosuuden nykyisissä kivihiililaitoksissa kustannusneutraaliksi. 20-20-20 -tavoitteen hinnaksi se on arvioinut 25 miljoonaa vuodessa, sisältäen investoinnit.

Miksi pitäisi siirtyä uusiutuviin, eivätkö päästöt hoidu päästökaupalla?

Energia-alalla muutokset ovat hitaita, siksi tuleva on ennakoitava hyvissä ajoin. Ei ole mukavaa ajaa alas kalliita laitoksia ennen aikojaan. Niinpä investointeja suunniteltaessa olisi mietittävä, miltä maailma näyttää kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.

EU:n päästökauppajärjestelmä on suunniteltu sellaiseksi, että päästöoikeuksien määrää vähennetään aika-ajoin. Samalla niiden hinta nousee. Nyt voi vielä olla halvempaa ostaa päästöoikeuksia 15 euron tonnihinnalla kuin vaihtaa polttoainetta. Tilanne on toinen, kun aletaan lähestyä vaikkapa 40 e tonnihinnan rajaa. Silloin olisi syytä olla valmiina voimala, joka pärjää vähemmillä päästöoikeuksilla.

Voimalan suunnittelu, luvitus, rakentaminen ja polttoainehankinnan rakentaminen vie aikaa vuosikausia. Ja laitostoimittajat nostavat hintojaan, kun kaikki haluavat ostoksille samaan aikaan. Niiden osaaminen on kysyttyä, jotka ovat jo ottaneet uudet ratkaisut käyttöön.

Tarvitaan myös tutkimusta, missä muodossa puu parhaiten sopisi voimalaitospolttoaineeksi. Nyt tarjolla on haketta, pellettiä ja kohta myös biohiiltä. Hake on vain pilkottua puuta, muut ovat pitemmälle jalostettuja. Kuinka paljon polttoon menevää puuta kannattaa käsitellä ja missä muodossa se olisi optimaalisin voimalan kattilaan? Helsingin Energia voisi olla aktiivinen tällaisen tutkimushankkeen tukija ja osallistuja.

Energiatehokkuuden parantaminen on sekä edullisin että ympäristömyötäisin keino vähentää päästöjä. Kun puun halutaan riittävän energiaksi, katseet on suunnattava myös kulutukseen. Lämmön kysyntä ei enää Helsingissä kasva, mutta sähkönkulutus hiipii koko ajan ylöspäin.

Parhaaseen tulokseen päästään, kun tarkastellaan koko kaupungin aluetta: Missä ovat tehokkaimmat säästökohteet? Miten päästäisiin parhaiten niihin kiinni kaupungin ohjauksen kautta? Mitä kaupungin pitäisi tehdä, jotta esim. julkisivu- ja putkiremonteissa taloyhtiöt valitsisivat energiatehokkaimmat ratkaisut? Miten erilaisten pienyritysten kulutusta leikataan?

Parhaiden ratkaisujen löytämiseksi kannattaisi perustaa asiantuntijaryhmä, jossa olisi edustajina niin kaupunkisuunnittelun tuntijoita, energia-asiantuntijoita, rakennusten peruskorjauksen asiantuntijoita jne. Näin löydettäisiin tehokkaimmat toimenpiteet. Tällaisia ratkaisuja on pohtinut myös energiatalouden emeritusprofessori Pekka Pirilä blogissaan.

Ps. Tällä välin muuallakin toimitaan.

Turku Energian teettämä ympäristövaikutusten arviointi (YVA) monipolttoainevoimalaitokselle Pansion satama-alueelle on valmistunut. Suunniteltu polttoaine olisi pääosin puu, osittain turve tai kivihiili.

Tornion terästehtaan yhdessä on toiminut jo pari vuotta monipolttoainevoimala, joka tekee sähköä ja lämpöä yhteistuotantona. Polttoaineenaan se käyttää mm. terästehtaan tuottamaa häkäkaasua.

Hallitus paljasti viimein korttinsa energian osalta. Eilen tiedotettiin jättimäisestä tukipaketista uusiutuville ja tänään on vuorossa tieto kahden uuden ydinvoimaluvan antamisesta. En ole vielä nähnyt yksityiskohtaisia tietoja tukipaketista, mutta tiettävästi tavoitteena on tuottaa uusiutuvilla 38 tWh lisää vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Määrä on käsittämättömän suuri ja haaste aikamoinen. Yli puolet tästä tulisi puubiolla, jota pitäisi kerätä metsistä 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Ydinvoimalupien osalta näyttää vahvasti siltä, että luvat menevät TVO:lle ja Fennovoimalle Fortumin ja Brunilan jäädessä rannalle ruikuttamaan.

Mitä mieltä hallituksen päätöksistä pitäisi olla: pelastuuko maailma, saavuttaako Suomi päästötavoitteensa, kasvaako Suomeen uusi uusiutuvien Nokia? Itselläni päällimmäinen tunne on valtava suru ja pettymys. Näyttää vahvasti siltä, että paketissa toteutui ilmaston kannalta pahin mahdollinen skenaario ja Keskusta veti sekä Vihreitä että Kokoomusta kölin alta. Lisäksi kaivan foliohatun päähäni ja spekuloin – en kuitenkaan suoraan väitä – että Helsingin energiaratkaisulla oli paljon tekemistä tämän paketin kanssa. Äskettäisessä ydinvoima-kirjoituksessani spekuloimat hallituspuolueiden poliittiset ja ideologiset edut veivät ympäristön etua 10-0.

Fortum mainosti lupahakemustaan voimakkaasti ajamalla Helsinkiin ydinkaukolämpöä. Se jopa lupasi tehdä omalla riskillä tulevaan laitokseensa kaukolämpömodifikaation Helsingin päätöksistä välittämättä. Usko tulevaisuuden päättäjien viisauteen oli kova, samoin tieto siitä, että Helsingin päästöjen vähentäminen 80%:llä yhdellä poliittisella päätöksellä olisi krooninen kivi Helsingin kuntapäättäjien saappaissa monen vuosikymmenen ajan. Saattaa olla, että Fortum laski strategiansa täysin väärin ja aliarvioi hallituksen kyvyn kähmiä asiassa. Jokaisella puolueella oli insentiivi vastustaa Fortumin hanketta: Kokoomus rakastaa Helenin kivihiilellä jauhamaa 2% veronalennusta Helsingissä. Keskusta hieroo karvaisia käsiään, kun isännille tulee taas yksi iso tulomuoto, kun rekat alkavat roudata puuhaketta Jyväskylän korkeudelta Helsinkiin. Vihreille taasen ydinvoimalla tuotettu kaukolämpö on ideologisesti kauhistus, olletikin, että tuo kaukolämpö tuotetaan joka tapauksessa (menee mereen, nyt todennäköisesti jossain muualla kuin Loviisassa) ja sen tuottama laitos rakennettaisiin joka tapauksessa (mutta nyt ei siis Loviisaan).

Kokoomus halusi koko ajan kolmea lupaa ja pisti paljon poliittista pääomaa tämän tavoitteen taakse. Mutta kun se jäi tässä vaatimuksessa yksin, piti sen tyytyä kahteen lupaan. Keskusta taasen liputti yhden luvan puolesta. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut lupaa Fortumille, mahdollisesti TVO:lle. Fennovoima olisi jäänyt ilman lupaa. Keskustan intresseissä oli kuitenkin aluepoliittisista syistä lupa juuri Fennovoimalle. Lisäksi kepu ajoi voimakkaasti suurtukia sen äänestäjiä hyödyttäviin risupaketteihin. Vihreät halusi luonnollisesti olla ilman lupia, mutta toisaalta sen intresseihin kuului myös Helsingin lämmittäminen uusiutuvilla, eli puubiolla, jota kepu oli enemmän kuin valmis toimittamaan. RKP otti tarkkailijan roolin kahden voimalan kannallaan, mutta toisaalta myös sillä on paljon äänestäjäkuntaa Länsi-Uudellamaalla valmiina kärräämään risunsa stadiin.

Jokin aika sitten Helsinki päätti kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suulla lykätä energiapäätöstään syksyyn. Jo silloin spekuloitiin, että tämä liittyy varmasti hallituksen ulostuloon uusiutuvien paketin ja ydinvoimakannan muodossa. Painostus ydinkaukolämmölle oli vissiin voimakasta ja matto sen alta oli vedettävä ensin alta ennen kuin päätös Helsingin tulevista energiaratkaisuista voitiin tehdä. Foliohattu päässä asioita seuraavat voisivat sanoa, että jo tässä vaiheessa alkoi hallituspuolueiden kesken hahmottua ”suuri energiakompromissi” ja tämä tuli myös Helsingin johtomiesten tietoon. Toisaalta Helsingin suunnalta varmasti lobattiin paljon hallituksen suuntaan, jotta ”epäpyhän allianssin” energiastrategia siunattaisiin.

Neuvottelujen jälkeen kompromissi alkoi muotoutua. Sikäli tämä on klassinen kompromissi, että jokainen osapuoli menetti jotain, mutta toisaalta myös sai. Kokoomus luopui kolmen voimalan tavoittelusta. Mutta toisaalta se sai kaksi ja Fortumin voimalasta oli sikäli helpotus luopua, että tämä oli Kokoomukselle tärkeän Helsingin Energian (Helen) taloudellisten etujen mukaista. Kokoomusta voidaan kuitenkin ehkä näillä tiedoin pitää kompromissin – kummatkin päätökset huomioon ottean – häviäjänä, ainakin kokoonsa nähden. Vihreät ottivat takkiinsa, kun lupia tulee kaksi. Mutta toisaalta tällä katastrofilla on kultareunus, sillä voimaloiden ympäriltä riisutaan metsät risuista sadan kilometrin säteeltä ja kärrätään Helsinkiin, josta tulee eräänlainen suuren luokan puubiovoiman (ja myöhemmin hiilen talteenoton) koelaboratorio. Lisäksi Vihreille sopi hyvin, että musta pekka jäi juuri Fortumin kouraan – olisihan juuri Vihreille ollut tavattoman kiusallista, että ydinkaukolämpö olisi pysynyt optiona tästä ikuisuuteen.

Mutta kompromissin suurin voittaja on eittämättä Keskusta. Se joutui luopumaan vain yhden voimalan preferenssistään, jonka voidaan sanoa olleen kohtalaisen epärealistinen alusta lähtien. Tuleva pääministeri Pekkarinen voi mennä iloisesti tupailtoihin pauhaamaan, kuinka taisteli aluepoliittisesti (Fennovoima) ja viljelijöiden kannalta (risupaketti) erinomaisen energiaratkaisun. Kolmas kirsikka kakkuun tuli Fortumin kyykyttämisestä, se kun olisi ollut riski myös puubioenergian tukien jatkumiselle voimalan valmistuttua.

Mutta miten pärjäsi se kaikista tärkein, eli luonto? Itse olen ollut hyvin yksinäinen Fortumin voimalan ja ydinkaukolämmön puolustaja Helsingissä. Laskelmat todistavat, että se olisi alentanut Helsingin päästöjä nykyiseen Helenin suunnitelmaan verrattuna paljon enemmän ja paljon halvemmalla. Tekee pahaa sanoa, mutta uskon tämän päätöksen olevan naula Helsingin kunnianhimoisten päästötavoitteiden arkkuun. Ainakin, mikäli niitä ei haluta saavuttaa päästömatematiikalla. Tällä viittaan laskutapaan, jossa puubioenergia on hiilineutraalia. Kirjoitin äskettäin blogimerkinnän, jossa käyn läpi – tutkimustietoon perustuen – miksi näin ei ole. Puubion käyttö on Suomessa suositeltavaa kun se korvaa fossiilisia polttoaineita ja turvetta sellaisissa paikoissa, jotka ovat lähellä puuntuotantoalueita. Mutta ydinkaukolämmön korvaajana se on hyvin huono energianlähde. Lisäksi korostaisin myös luonnon monimuotoisuutta, joka kärsii tästä puunkäytöstä.

Kokonaan toinen asia on sitten tämän paketin taloudellinen hinta. Siitä varmasti lisää jossain vaiheessa. Lopuksi on kuitenkin sanottava, että on paketissa periaatteessa hyvääkin. Tuulivoimaa aletaan rakentaa nyt tosissaan ja kyllä tämä toisaalta myös osaltaan todistaa hallituksen olevan ainakin puolitosissaan päästöjen alentamisessa – jos ja kun hiilivoimaloita ei enää rakenneta. Vielä parempi olisi ollut, jos mukaan olisi saatu moratorium uudelle turpeelle (edes luonnontilaisilta soilta nyhdetylle!), mutta siihen vihreiden lihakset eivät tällä kertaa riittäneet.

Kirjoitan tätä muutama tunti ennen kuin hallitus tiedottaa ydinvoimapäätöksestään. Mikäli Fortum saa luvan, vedän tämän kaiken foliohattu päässä tehdyn spekuloinnin takaisin ja menen nurkkaan häpeämään. Mutta mikäli päätökset tapahtuvat kuten nyt näyttää, niin on kyse ilmastoasioiden kannalta surullisimmasta päivästä sitten Kööpenhaminan fiaskon.

Helenin kehitysohjelma on saanut vihertävissä piireissä varsin hyvän vastaanoton suureksi osaksi siksi, että siinä on (puu)bioenergialla niin suuri rooli. Bioenergiaa pidetään yleisesti ”hiilineutraalina”, eli päästöttömänä. Helenkin on lähtenyt tästä oletuksesta laskiessaan saavuttavansa suunnitelmallaan 98% päästövähennykset 2050 mennessä. Itse näen tässä hypetyksessä kaikuja taannoisesta biopolttoaine-innostuksesta, joka valtasi vihertävät piirit, ja joka johti suuriin EU:n laajuisiin biopolttoaineita suosiviin lakeihin. Yhtymäkohtia on monia. Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esille (puu)bioenergian yleisiä ongelmia. Kirjoitussarjan seuraava osa keskittyy näihin ongelmiin juuri Helenin kehitysohjelman näkökulmasta.

Korostan, etten ole metsätalouden asiantuntija ja siksi tässä kirjoituksessa on varmasti joitain virheitä, pienempiä tai suurempia. Arvostan rakentavaa kritiikkiä tämän kirjoituksen suhteen, koska haluaisin selvittää ajatukseni tämän asian suhteen. Pidän mahdollisena, että kirjoituksessa esiintyy joitain suuria loogisia virheitä, joiden haastamista odottelen suurella mielenkiinnolla.
Puubion yleisiä ongelmakohtia

1. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen

Metsät ovat täynnä erityyppistä elämää, eritoten vanhat metsät, joihin metsätalous ei ole päässyt ulottamaan lonkeroitaan. Mitä vähemmän näitä vanhoja metsiä on jäljellä, sitä vähemmän on myös luonnon monimuotoisuutta. Samalla tavalla kuin munakasta ei saada tehtyä rikkomatta munia, ei myöskään puubioa saada kerättyä rikkomatta luonnon monimuotoisuutta. Sanotaan, että metsäteollisuuden ennustettu taantuminen Suomessa lisää mahdollisuuksia puubion energiakäytölle. Näin toki on, mutta samalla lailla se lisäisi mahdollisuuksia edistää luonnon monimuotoisuuden vaalimista maassamme. Nämä kaksi tavoitetta ovat pakostakin jossain määrin ristiriidassa keskenään.

2. Vaikutus metsien hiilinieluun

Luonnon monimuotoisuus on siis jossain määrin puubion käytön positiivinen vaihtoehto. Mutta vielä suuremmassa määrin tätä on varastoidun hiilen lisääntyminen. Suomen metsien puuvarannon on tällä hetkellä arvioitu olevan noin 2176 miljoonaa kuutiokilometriä. Tämä määrä lisääntyy joka vuosi noin 97 miljoonalla kiintokuutiometrillä, josta noin 65 miljoonaa hakataan ihmisten toimesta. Käytännössä metsät ovat Suomessa jättimäinen hiilivarasto, eräänlainen energia-akku. Metsien hyötykäyttö on kuitenkin johtanut siihen, että tämä akku on nyt hyvin vaillinnaisessa latingissa, eli sen koko potentiaali ei ole läheskään käytössä. Koon sijasta akun latausnopeus (puun kasvuvauhti) on optimoitu.

Toisin sanoen Suomessa voisi teoriassa (jos esim. kaikki metsän hakkaaminen lopetettaisiin 300 vuodeksi) olla puuta hyvin paljon enemmän kuin tuo 2176 Mm3. En tiedä miten paljon sitä voisi olla (ja on joskus ollut), mutta kun tiedetään vanhan metsän jättimäinen kyky sitoa hiiltä ja Suomen metsän nuoruus, voidaan arvioida tuon teoreettisen hiilivaraston olevan ehkä jopa 5000 Mm3. Mitä vähemmän metsää Suomessa hakataan, sitä enemmän hiiltä sitoutuu metsiin käytännössä ikiajoiksi (metsää kuolee itsestäänkin, mutta myös vanha metsä kasvaa aina vähän tätä kompensoidakseen). Toki tämä kasvuvauhti (joka on siis nyt 97 Mm3) pienenisi hiukan joka vuosi, koska metsä kasvaa nopeimmin tietyn ikäisenä. Lisäksi hiilivaraston maksimointiin pitäisi metsää huoltaa täysin toisella tavalla kuin nykyään.

Puubion keräämisellä on siis negatiivinen vaikutus metsiemme sitomaan hiilimäärään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sen käyttö energiaksi olisi monissa tapauksissa paljon parempi vaihtoehto kuin jonkin fossiilisen polttoaineen. Harmitonta se ei kuitenkaan hiilinielujen suhteen ole. Asiaa voidaan havainnollistaa vertailulla öljyyn. Öljyä muodostuu koko ajan lisää, mutta niin hiljaa, että sitä pumpataan huikeasti suuremmalla volyymillä. Mutta olisiko öljy hiilidioksidineutraalia, mikäli sitä pumpattaisiin vaikkapa vain 1/ 10 000 nykyisestä, jolloin sen uusiutuminen saattaisi olla volyymiltaan pumppausta suurempaa? Ei missään tapauksessa – öljy olisi haitallista riippumatta siitä, miten paljon sitä pumpataan. Sen määrähän lisääntyisi saman verran (jokin pienen pieni vaikutus voi olla) joka tapauksessa pumpattaisiin sitä tai ei. Puubion kanssa on periaatteessa sama juttu, erona lähinnä se, että teoreettisesta hiilivaraston maksimikoosta voidaan käyttää huomattavasti suurempi osa tämän varaston koon pienentymättä. Eli varasto yltää maksimikokoonsa huomattavasti nopeammin kuin öljyvarasto ja kasvu myös kompensoi kulutuksen nopeammin. Näiden välissä ovat sitten mm. öljyhiekka, kivihiili ja turve.

3. Positiivisten ilmastovaikutusten viive

Puubion käytöllä ei siis lähtökohtaisesti sinänsä ole positiivista vaikutusta CO2e-päästöihin, vaan negatiivinen. Mutta aina pitää tarkastella vaihtoehtoa ja tällä perusteella puubioa voidaan tietyissä tapauksissa kutsua ympäristöystävälliseksi. Verrattaessa esimerkiksi kivihiilen tai turpeen aiheuttamiin päästöihin, kannattaa puubioa kasvihuonepäästönäkökulmasta käyttää. Mutta tämäkään asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä puubioon sovellettava päästömatematiikka (lasketaan nollapäästöksi, koska oletetaan, että tilalle kasvaa toinen puu joka sitoo käytöstä ilmoille päässeen hiilidioksidin) peittää alleen erään hyvin tärkeän seikan. Tämä uusi puu nimittäin sitoo ilmoille päässeet kaasut vasta hyvin pitkän ajan kuluessa.

Jos hakattu puu on ollut 50-vuotias, kestää 50 vuotta, ennen kuin päästöt on tällä tavoin kompensoitu uuden puun toimesta. Laaja konsensus kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on niin akuutti asia, ettei tällaiseen viiveeseen ole varaa. Samanlainen viive pätee tutkija Jari Liskin tuoreiden tutkimusten mukaan myös hakkuutähteisiin, eli pieniin oksiin ja kantoihin joita voidaan käyttää energiana (ja jotka ovat Helenin suunnitelmissa juuri se puubion muoto, jota tullaan käyttämään). Liskin tutkimusten mukaan tämän puubion muodon päästövaikutukset ovat 20 vuoden päästä vielä 50% kivihiileen verrattuna ja 100 vuoden päästä 25%. Toisin sanoen mikäli Helsinki käyttäisi tästä päivästä lähtien pelkästään hakkuutähteitä kivihiilen tilalla, olisivat kumulatiiviset päästöt 100 vuoden päästä vielä noin 50% (suurin osa päästökompensaatiosta tulee alussa, siksi about 50%) kivihiileen verrattuna! Tämä tulos johtuu siitä, että metsään jätettynä tämän hakkuutähteen hajoaminen (ja hiilen pääsy ilmakehään) kestää paljon kauemmin kuin mitä on tähän asti luultu.

4. Keräyksen ja infrastruktuurin päästövaikutukset

Myös puubion keräys ja tähän tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen aiheuttavat CO2e-päästöjä. Metsäkoneiden rakentaminen ja tähän tarvittavat luonnonvarat kaivoksista, koneiden käyttämä polttoaine, metsäteiden rakentaminen, tarvittavien rekkojen/junien rakentaminen ja näiden polttoaine, polttolaitokset – listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Näitä päästövaikutuksia on tutkittu harmittavan vähän. Liskin tutkimuksista voidaan vetää se johtopäätös, että metsätähteiden osalta tämä päästövaikutus on muutamia prosentteja siitä kivihiilen päästöstä, jota puubio Helsingissä korvaisi. Voidaan olettaa, että runkopuulla tämä prosentti on korkeampi, koska se vaatii raskaampia koneita kaatoon. Valistunut arvaus voisi olla noin 5% – 10%. Aihe vaatisi paljon lisätutkimusta, mutta jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että jonkin verran päästöjä syntyy myös tällä tavoin. Itse asiassa ehkä jopa niin paljon, että – vaikka kaikki muut puubion päästöt unohdettaisiin – päästöt ylittäisivät tuulivoiman ja ydinvoiman aiheuttamat päästöt tuotettua energiayksikköä kohden.

5. Pienhiukkaspäästöt

Puun poltto aiheuttaa terveydelle vaarallisia pienhiukkaspäästöjä (samoin rekat, jotka puuta kuljettavat). On totta, että modernit biopolttolaitokset pystyvät vähentämään tätä päästömäärää radikaalisti, mutta kokonaan se ei katoa. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että puubiosta aiheutuvat pienhiukkaspäästöt aiheuttavat ainakin jonkin verran terveyshaittoja, varsinkin kun polttolaitokset ovat tiheästi asutuilla alueilla. Jotain puun pienhiukkaspäästöistä kertoo se, että jopa Helsingissä puun pienpolton pienhiukkaspäästöt kilpailevat autojen aiheuttaminen päästöjen kanssa. Muistaakseni autojen aiheuttamat päästöt ovat vain kaksi kertaa puun pienpolttoa suuremmat (saa korjata, jos tietää tarkemmin).

Energia-asiat ovat vaikeita monille päättäjille. Olen huomannut Helsingin Energian johtokuntatyössä, että vihreissä tekninen osaaminen on keskimääräistä paremmalla mallilla, siihen on vaikutusta ainakin jäsentemme insinöörivaltaisuudella ja aktiivisella tiedonhaulla. Kaikki päättäjät eivät kuitenkaan ehdi seurata kaikkia asioita. Kirjoitimmekin ilmastoryhmän voimin vihreän lausunnon Helsingin Energian kehitysohjelmasta, jotta vihreät valtuutetut ja luottamushenkilöt saavat tukea kevään päätöksentekoon.

Vihreät kannattavat jatkokäsittelyssä mm. energiansäästön määrätietoisempaa edistämistä. Haluamme myös pitää kiinni kehitysohjelman merkityksestä: vaikka se ei olekaan sitova investointiohjelma, se on kuitenkin strateginen linjaus seuraavien vuosikymmenien energiantuotannosta.

Hanasaaren alueesta ovat kaupunkisuunnittelun ja energianhuollon tarpeet menossa ristiin oikein kunnolla: Helsingin Energia ei aio heivata kivihiilikasojaan mihinkään vielä vuosikymmeneen, ja kaupunkisuunnitteluvirasto taas haluaisi nostattaa uudet talot samoille neliöille. Kivihiilisiiloja ei kannata rakentaa yhtä vuosikymmentä varten, ja Salmisaaren siiloissa on myös ollut teknisiä ongelmia.

Selvittelimme vihreissä, voisiko uutta Vuosaaren monipolttoainevoimalainvestointia aikaistaa, jotta Hanasaaren yhteistuotantovoimalasta voisi luopua aikaisemmin. Näin vältettäisiin investoimasta biokaasuttimeen Hanasaaressa vain kymmenen vuoden käyttöä varten, ja saataisiin alue nopeammin käyttöön. Nopeuttaminen ei kuitenkaan tunnu järkevältä energiantuotannon näkökulmasta.

Helenillä on meneillään monipolttoainevoimalan tuotekehityshanke, jonka pohjalta Vuosaaren voimala on tarkoitus toteuttaa. Hanke on vielä kesken, ja uusi tekniikka haluttaisiin hioa mahdollisimman pitkälle ennen voimalan suunnittelun aloittamista. Jos suunnittelu ja rakentaminen joudutaan aloittamaan saman tien, juututaan vuosikymmeniksi “vanhaan” leijupetitekniikkaan. Monipolttoainevoimalan suuri etu on joustavuus polttoaineen suhteen. Tuotekehityshankkeessa pyritään joustavuutta entisestään lisäämään, jotta säästettäisiin polttoainehankinnan alkupään kuluissa. Tähän tarvitaan aikaa.

Toisaalta vihreät eivät kannata myöskään Hanasaaresta luopumisen lykkäämistä merkittävästi suunniteltua pitemmälle. Kehitysohjelman aikataulu, monipolttoainevoimala valmiiksi vuoteen 2024 mennessä, pitäisi riittää myös tuotekehitykseen.

Helsingin Energian kehitysohjelma kohti hiilineutraalia tulevaisuutta on nyt ollut kaupungin lautakunnissa lausunnoilla, ja edennee kaupunginhallitukseen huhtikuussa ja valtuustoon toukokuussa.

Helenin kehitysohjelma sai Helenin johtokunnan hyväksynnän, ja lähetimme sen eteenpäin kaupunginhallituksen iltakouluun ja lautakuntien lausuntokierrokselle. Sieltä kehitysohjelma etenee keväämmällä kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.

Teimme johtokunnassa vihreän ryhmän voimin joitakin muutosehdotuksia, sillä halusimme

• etsiä taloudellisesti parempia vaihtoehtoja hiilidioksidin talteenotolle,
• nostaa energiansäästöä voimakkaammin esille,
• parantaa kaukolämmön hyödyntämistä ja
• vastustaa Helenin välillistä mukanaoloa uusissa tekoallas- ja ydinvoimahankkeissa.

Kokoomus ja demarit eivät halunneet muuttaa ohjelmatekstiä, joten kehitysohjelma jatkoi matkaansa sellaisenaan. Johtokunnan yhteisessä liitelausumassa valitellaan ohjelman taloudellista raskautta ja demareiden vaatimuksesta jopa ehdotetaan Hanasaaren voimalan sulkemisen siirtämistä vuoden 2025 tienoilta 2030-luvulle. Saimme sentään mukaan esityksemme kokonaisvaltaisen energiansäästömahdollisuuksien kartoituksen teettämisestä Helsingissä.

Fortum lobbasi ydinkaukolämmön puolesta lähettämällä postissa teettämänsä Pöyryn konsulttiselvityksen, jossa ydinkaukolämpöä tutkitaan koko pääkaupunkiseudun näkökulmasta ja verrataan biovaihtoehtoon. Lobbaus meni vähän hutiin, sillä kirje lähetettiin vasta johtokunnan kokouksen jälkeen, ja silloinkin minulle työpaikan osoitteeseen, vaikka en näin lomautettuna juuri työpaikalla käy.

Pöyryn selvityksessä ydinkaukolämpö saadaan tiristettyä edullisimmaksi vaihtoehdoksi, kun tarkastelua jatketaan vuoteen 2080 asti, ja oletukset sekä ydinvoimalan että putken hinnalle ovat melko alhaiset. Pöyryn mukaan 1600 MW voimala maksaisi 4,8 mrd ja putki vajaan miljardin. Kuitenkin kun Areva tarjoaa Olkiluoto 3 -tyyppisiä voimaloita nykyisille tarjousten pyytäjille, hintalaput ovat jossakin 7-8 miljardin tietämillä. Helenin arvio putken hinnaksi taas oli 2 mrd. Näillä arvoilla biovaihtoehto voittaa ydinkaukolämpöputken.

Mielenkiintoista on, että biovaihtoehto voittaa taloudellisuudessa “jatketaan hiilen polttamista” -vaihtoehdon. Helenin kehitysohjelma ei ole vain ilmasto-ohjelma, vaan kuvaus siitä, mitä on bisneksessä mukana pysyäkseen on tehtävä myös taloudellisten reunaehtojen takia. Vuoden 2011 alusta valtio muistaa fossiilisia sähkötuottajia tuntuvilla polttoaineveron korotuksilla, ja myös päästöoikeuksien hintaan on odotettavissa nousua.

Pöyryn selvityksestä käy ilmi, ettei kaukolämmön tuotantomahdollisuudella varustettu ydinvoimala olisi aito yhteistuotantolaitos siinä mielessä, kuin CHP-voimalat Suomessa ovat. Niinpä se hukkaa melko paljon sähkötehoa lämmön tuottamiseksi: 1000 MW lämpöä vaatii 220 MW sähkötehoa, lisäksi kuluu vielä 67 MW sähköä (yhden Vuotoksen verran) siihen, että vesi saadaan pumpattua Helsinkiin asti. Kaukolämpö otetaan väliottona ennen matalapaineturbiinia, joten se on pois sähköä tuottamasta. Lämmöstä 75 % ajettaisiin edelleen mereen.

Luulen, että Helen vieroksuu ydinkaukolämpöehdotuksessa myös yhteisen voimalan pyörittämistä kovimman kilpailijansa Fortumin kanssa. Helen on tähän asti pystynyt tarjoamaan sähköä selvästi Fortumia halvemmalla ja tekemään samalla kovaa tulosta kaupungin kassaan, vaikka Fortum omistaa paljon edullista vesisähköä. Ruotsissa ydinvoimaloiden tehottoman käytön syyksi on arveltu juuri omistusrakennetta, jossa jokaisen voimalan omistaa kahdestaan tai kolmestaan useampi voimayhtiö. Suomessa omistusrakenne on toisenlainen, voimalat kilpailevat aidosti keskenään, ja niistä tiristetään jokainen watti irti.

Helenin näkökulmasta olisi tuskin mukavaa sekään, että sähköntuotanto olisi yhtäkkiä sidottu yhteen laitokseen “kaikki munat samassa korissa” -periaatteella. Jos voimala seisoisi, ei kilisisi myöskään kassakone. Ja huoltovarmuus yhden putken varassa ei houkuttane.

Skenaarioiden eroissa on mielenkiintoista myös työllisyys: biovaihtoehto työllistää noin 100 henkilöä enemmän jo voimantuotannossa. Lisäksi biomassan hankinta ja jalostus työllistänee vielä paljon lisää. Tämä korvaisi suljettavien sellu- ja paperitehtaiden aiheuttamaa työttömyyttä.

Tämä on jälkimmäinen puolisko kirjoitussarjasta, joka tarkastelee Helsingin Energian kehitysohjelmaa. Ensimmäinen osa keskittyy ohjelman kriittiseen kommentointiin. Toisessa osassa ohjelmaa verrataan sen ainoaan realistiseen ilmastonmuutoksen realiteetit huomioon ottavaan vaihtoehtoon: ydinkaukolämpöön. Kirjoitussarja ei vastaa Helsingin vihreiden tai Hevin ilmastotyöryhmän enemmistön mielipiteitä, vaan on allekirjoittaneen henkilökohtainen näkemys siitä, miten Helsingin energiantuotanto tulisi järjestää.

Oman kantani voi yleisesti tiivistää Osmo Soininvaaran lausumaan: ”Minä en halua vähentää itsetarkoituksellisesti Helsingin päästöjä vaan globaaleja päästöjä. Tässä minulla on ainakin lievä erimielisyys Helsingin vihreän valtuustoryhmän kanssa, joka on ollut tekemässä linjanvetoja, jotka toteutuessaan lisäisivät globaaleja päästöjä, jotta Helsingin omat päästöt vähenisivät.”

Ydinkaukolämpö on mielestäni ollut potentiaalinen vaihtoehto pääkaupunkiseudun lämmityksessä jo pitkään. Olin kallistunut tälle kannalle jo ennen syksyn 2008 kunnallisvaaleja. Niiden alla kirjoitin aiheesta blogimerkinnän, joka taustoittaa aihetta hyvin. Siihen kannattaa tutustua ennen tämän kirjoituksen lukemista. Viimeisen vuoden aikana myös kantani ydinvoimaan energiamuotona on muuttunut huomattavasti positiivisempaan suuntaan. Muutoksen taustalla on paitsi tutustuminen uusiutuvien energiamuotojen lähiaikojen teoreettiseen potentiaaliin ja huoli ilmastonmuutoksesta aikamme suurimpana uhkana, myös tutustuminen neljännen sukupolven ydinreaktoritekniikkaan. Siitä voi muodostua olennainen osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

On kuitenkin tärkeätä ymmärtää, ettei kysymys ydinkaukolämmöstä Helsingin lämmittämisessä ole suorassa yhteydessä kysymykseen ydinenergiasta hyvänä tai huonona energiamuotona. Ehkä tärkein peruste tulevan Loviisan 3 – reaktorin tuottaman ydinkaukolämmön käyttämiselle on, ettei sitä varten pidä tuottaa juurikaan (ydinvoimalan sähköntuotanto pienenee hieman) lisää energiaa, eikä rakentaa yhtään lisää ydinvoimaa, louhia tai rikastaa uraania. Tuo energia tuotetaan joka tapauksessa, se on ydinsähkön sivutuote, joka on nykyisin roskaenergiaa, joka ohjataan mereen (mistä koituu jonkin verran ympäristölle haitallisia ilmiöitä lämpimän veden sekoittaessa paikallista ekosysteemiä). Ydinkaukolämpö onkin ennen kaikkea tuotetun energian tehokkaampaa ja ekologisempaa käyttöä.

Kaukolämpömodifikaation syyt ja seuraukset

Fortum on ilmoittanut tekevänsä tulevaan (oletan hallituksen antavan luvan Loviisa 3:n rakentamiselle) ydinvoimalaansa kaukolämpömodifikaation – 100 miljoonan euron investointi – riippumatta siitä, mitä mieltä Helsingin, Vantaan ja Espoon päättäjät tällä hetkellä ydinkaukolämmöstä ovat. Tämän päätöksen voi lukea kahdella tavalla. Kyyninen sanoisi, että päätöksellä pedataan varmistusta sille, että Fortumille todella myönnetään rakennuslupa. Tosin tässä tulee muistaa, että sinivihreän hallituksen puolueet ovat ydinkaukolämpöä vastaan (kokoomus Helenin etuja puolustaakseen, keskusta bioenergiaa ajaessaan ja vihreät koska kyseessä on ydinvoima). Jos kyynisyyttä vie vielä askeleen pidemmälle, voisi ajatella, että tuon modifikaation olemassaolo on niin kiusallista ainakin kokoomukselle ja vihreille, että se on pikemminkin peruste päättää kulisseissa sille, ettei voimalaa rakenneta. Tästä vielä lisää myöhemmin.

Toinen lukutapa Fortumin päätökselle on, että he pitävät ydinkaukolämpöä täysin ylivoimaisena tapana tuottaa pääkaupunkiseudun kaukolämpö. Näin ollen he voivat riskeerata 100 miljoonaa osakkeenomistajiensa rahoja tietäessään, että putki rakennetaan joka tapauksessa, kun Helsinkiin tulee järkevämmät päättäjät ja kun bioenergian ongelmat tulevat esille kysynnän kasvaessa. Itse uskon investoinnissa olevan kyse jonkin verran kummastakin yo. seikasta. Varmasti se on tapa kerätä voimalalle poliittis-taloudellista uskottavuutta, mutta samalla uskon Fortumin myös rehellisesti pitävän modifikaatiota kannattavana pitkän aikavälin sijoituksena. Samalla se on siis myös tapa pitää Helsingin päättäjiä – varsinkin kokoomusta ja vihreitä – ympäristökysymyksissä ikään kuin löysässä hirressä. Kun voimala ja modifikaatio rakennetaan, Helsingillä on tästä ikuisuuteen optio pudottaa energiantuotannon päästönsä 80% yhdellä poliittisella päätöksellä. On helppo nähdä tämän kysymyksen kummittelevan jokaisten tulevien kunnallisvaalien alla debatissa. Jos ja kun päästöoikeuksien hinta nousee ja tätä myötä bioenergian kysyntä kasvaa muualla Suomessa nostaen sen hintaa, tulee ydinkaukolämmöstä jossain vaiheessa selkeästi halvin vaihtoehto pääkaupunkiseudulle.

Vastaansanomattomat faktat

Ydinkaukolämmön taloudellisia ja teknisiä ominaisuuksia tutkivan on hyvä aloittaa tutustuminen Pöyryn vastikään julkaisemasta selvityksestä, jossa verrataan Helenin nykyistä fossiili-skenaariota biopolttoaine-skenaarioon ja kahteen ydinkaukolämpö-skenaarioon (1000MW ja 1500MW kaukolämpövaihtoehtoon). Kyseessä on ainoa julkinen konsulttityö, jossa verrataan erilaisten skenaarioiden taloudellisia vaikutuksia. Konsulttityöt vetävät aina hieman kotiin päin. Helen on teettänyt omia selvityksiään PriceWatersCoopersilla, mutta nämä ovat salaisia (ehkä jopa sen vuoksi, ettei tulokset täysin tyydytä Heleniä?) ja näin ollen Pöyryn selvitys on paras ja luotettavin lähde asiaa selvitettäessä. Luotettavin siksi, että se on ainoa, jonka premissejä ja laskelmia voidaan kritisoida. Helenin teettämien selvitysten arvo on nolla niin kauan kuin ne pidetään vain pienen piirin ilona, lämmikkeenä ja uskon vahvistuksena, eikä niitä voi arvioida kriittisesti. Pöyryn arvion on luonnollisesti oltava PWC:n arviota perustellumpi, koska se joutuu pakostikin Helenin asiantuntijoiden tiukkaan syyniin eikä näin ollen voi olla liian propagandistinen.

Pähkinänkuoressa ydinkaukolämpövaihtoehdossa Helen ostaa mankala-periaatteella (omistaja saa energiaa omakustannushintaan) osan Loviisa 3 – reaktorista. Käytännössä tämä tarkoittaa 40%-50% koko voimalasta ydinkaukolämmön ja fossiilisten voimaloiden tuottaman sähkön korvaamisen sitoessa 730MW-910MW voimalan sähkötehosta (Pöyry, s.27). Helenin nykyiset voimalat jäisivät varavoimalähteiksi ydinvoimalan mahdollisen vian varalle. Lisäksi tulisi rakentaa noin 100km pituinen kaukolämpöputki Loviisasta Helsinkiin. Tämä maksaisi 900Me-1300Me riippuen kaukolämmön määrästä (s.17). Ydinkaukolämmön investoinnit olisivat 2010-luvulla hyvin suuret, noin 2150Me (s.22). Mutta tämän jälkeen investointeja tarvittaisiin enää 600Me lisää vuoteen 2080 mennessä. Bioenergian osalta vastaavat luvut ovat 800Me ja 2800Me ja fossiilisten 700Me ja 2200Me. Lisäksi juoksevat kulut ovat ydinkaukolämmössä alhaisimmat. Pöyryn laskelmien mukaan 1500MW ydinkaukolämpö-skenaario säästäisi Helsingille 4760Me vuoteen 2080 mennessä (s.23) verrattuna nykyiseen fossiili-skenaarioon. 1000MW ydinkaukolämpö säästäisi 3300Me ja bioenergia-skenaario 1335Me. Halpuutensa lisäksi ydinkaukolämpö olisi ekologisuudessa suvereeni. 1500MW skenaario vähentäisi pääkaupunkiseudun CO2e-päästöjä 75% bioenergia-skenaarion jäädessä 37%:ään (s.5).

Luvut ovat vastaansanomattomia. Ydinkaukolämmöllä on siis tutkitusti kolme jättimäistä etua puolellaan:
1. Se on pitkällä tähtäimellä (2080 mennessä) ylivoimaisesti kustannustehokkain.
2. Se vähentää päästöjä jopa kaksi kertaa enemmän kuin bioenergia-skenaario.
3. Sen käyttö ei kuluta juuri yhtään primaarienergialähteitä toisin kuin bioenergia.

Ydinkaukolämmön vastainen epäpyhä allianssi

Jos ydinkaukolämpö on tällainen jeesus-energiamuoto, miksi fiksut, hyvää tarkoittavat ja aidosti luonnon hyvinvoinnista välittävät ja ilmastonmuutoksen tosissaan ottavat (ainakin vihreissä) ihmiset vihreissä ja kokoomuksessa vastustavat sitä? Itse uskon kokoomuslaisten vastustavan ydinkaukolämpöä ennen kaikkea siksi, että he ovat vieläkin kieltämisvaiheessa suhteessa ilmastonmuutokseen. Ydinkaukolämpöön sitoutuminen merkitsee lyhyellä tähtäimellä suuria investointeja ja samalla se rapauttaa Helsingin energian asemaa ja taloutta tämän joutuessa käytännössä luopumaan nykyisistä fossiilisista voimaloista ja alaskirjaamaan näiden arvon taseessaan. He laskevat, ettei ilmastonmuutokselle tosiasiassa täydy tehdä mitään tai sitten sen ratkaisee jokin uusi teknologia. Nyt siis tulee investoida mahdollisimman vähän ja vain näytellä, että asialle tehtäisiin jotain. Se osa kokkareista joka asialle oikeasta ja aidosti haluaa jotain tehdä, saadaan maaniteltua mukaan päällisin puolin järkevän kuuloisilla teknisillä argumenteilla mm. bioenergian päästövaikutuksista ja ydinkaukolämmön teknisistä vaikeuksista. Tämä ei ole vaikeata, kun vihreätkin ovat tätä vastaan. Kokoomuksen ja vihreiden välille onkin muodostunut mielenkiintoinen ”epäpyhä allianssi” yhteistä vihollista vastaan, vihollista, jota vastustetaan lähes vastakkaisista syistä.

Vihreiden osalla kyse on taas ennen kaikkea siitä, että ettei toisaalta voida antaa yhtään siimaa ideologiselle viholliselle, ydinvoimalle, ja ettei toisaalta voida poliittisesti uskottavalla tavalla tarkastella bioenergian potentiaalia yhtään kriittisesti. Tosin vihreidenkin sisällä on ydinkaukolämpöä kannattavia tahoja, muttei kovinkaan korkeissa asemissa. Toisaalta nämä ovat myös huomattavan hiljaa. Tämä olisi pidemmän kirjoituksen paikka, mutta vihreiden ydinvoimakannoissa saattaa olla muutoksen tuulia, onhan merkittäviä vihreitä vaikuttajia siirtynyt kannattamaan ydinvoimaa mm. Isossa-Britanniassa ja onhan tutkimusten mukaan 28% Suomen vihreiden kannattajista ydinvoimamyönteisiä. Yhtenä indikaationa äskettäin pidetyssä Tieteen ja teknologian vihreiden ”Voiko ydinvoima olla vihreätä” – keskustelutilaisuudessa valtaosa paikallaolijoista ja keskustelijoista suhtautui ydinvoimaan ainakin miedon positiivisesti ja kannatti lämpimästi vahvaa panostusta neljännen sukupolven ydinvoiman kehittämiseen.

Koska kirjoitus on paisumassa pituudeltaan tarpeettoman pitkäksi, lopetan tältä erää tähän. Mikäli asiasta nousee debattia, jatkan vielä kolmannella kirjoituksella, jossa teen yhteenvedon vastauksistani esitettyihin kysymyksiin. Niitä on tullut jo edelliseen merkintäänkin. Kannattaa tsekata.

Päätän tämän kaksiosaisen kirjoitussarjan toteamalla ydinkaukolämmön olevan ylivoimainen tapa tuottaa Helsingin lämpöenergia, jonka tuotanto vastaa noin 50% kaupunkimme CO2e –päästöistä. Ennustan myös – ja tästä minua voi halutessaan tulevaisuudessa muistuttaa – että vuoteen 2025 mennessä on varmasti olemassa poliittinen päätös ydinkaukolämmön käytöstä, kenties jo putkikin valmiina ja Loviisasta tuleva vesi kiertämässä.

Edit. Asiaan liittyen käynnissä keskustelu Osmo Soininvaaran blogissa.

Viime päivät ovat olleet hektisiä ja jännitystä täynnä. Istun Helsingin Energian johtokunnassa, ja seuraavan kokouksen asialistalla on kauden luultavasti tärkein asia, päästövähennysten toteuttaminen seuraavien parin vuosikymmenen aikana. On ollut yllättävää, kuinka asenteet ovat muuttuneet parissa vuodessa, ja energiapomot ovat ymmärtäneet kivihiilen olevan menneen maailman polttoaine. Nyt esitetyistä päästövähennyksistä osa tulee kuitenkin kalliiksi, ja pehmennyksiä pahimpiin talousiskuihin pitää vielä hakea.

Kehitysohjelma on sellaisenaan aika vaikea hahmottaa, olennaiset asiat ovat luvuissa 8 ja 9. Investointilista on tämän näköinen:

- Biokaasuttimet nykyisiin kivihiililaitoksiin maksavat yhteensä noin 200 miljoonaa, toteutetaan tällä kymmenluvulla. Mukana luvussa puun logistiikka jne.

- Merituulivoimaa (240 MW) hankittaisiin noin 600 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä.

- Uusi monipolttoainevoimala Vuosaareen rakennettaisiin 2024 mennessä ja maksaisi noin 600 miljoonaa. Lisäksi tarvitaan uusi energiatunneli Vuosaaresta, 110 miljoonaa.

- Hanasaaren lopettamisesta on laskettu alaskirjauksia 300 miljoonaa, mutta eiköhän alasajo voisi olla ohjelmassa ilman ilmasto-ohjelmaakin? Samalla saadaan tonttimaata käyttöön lähellä keskustaa.

- Metsätähteen kaasutus maakaasuputken varrella vuoteen 2028 mennessä 200 miljoonaa.

- CCS-investoinnin osuus on laskelmissa 1 mrd euroa. Päälle tulee jatkuvia kuluja laivauksesta, loppuvarasto ei ole laskelmassa mukana. Lisäksi tämä vie paljon energiaa, mikä heikentää laitosten hyötysuhdetta. Tämä hurja investointi olisi ohjelmassa 2028-2030.

Muuten näyttää hyvältä, mutta hiilidioksidin talteenotto (CCS) olisi raskas investointi. Kaukolämmön hinnan nousupaine vuoteen 2020 mennessä olisi noin 27 %, Hesarissakin revitellyt 40-50 % korotukset johtuvat juuri hiilidioksidin talteenotosta.

Vihreän johtokuntaryhmän voimin valmistelimme muutosehdotuksia, joissa käydään tarmokkaammin käsiksi energiansäästöön koko kaupungissa, tehostetaan kaukolämmön käyttöä nykyisissä kaukolämpökohteissa ja seurataan tekniikan kehitystä hakien vaihtoehtoa CCS-investoinnille. Emme halua myöskään edistää uusien tekoaltaiden emmekä ydinvoimaloiden rakentamista.

Meidän käsistämme asia etenee edelleen lausunnoille kaupungin lautakuntiin, kaupunginhallitukseen ja valtuustoon kevään aikana. Huomenna tiistaina ehkä jo selviää, millaisessa muodossa kehitysohjelma lähtee johtokunnasta eteenpäin.